Keskustori.fi

Juha Junttu ja musiikin taianomaiset hetket

Kaksi levyä: The Body II ja soololevy Mr. Rock´n´Roll.

Kuva: Aslak Junttu.

– Meni syteen tai saveen, nyt aletaan toimimaan ja sitten vasta mietitään, mistä saadaan rahat, kertoo Juha Junttu (yllä) uusien levyjensä alkutaipaleesta.

– Jotkut asiat vain täytyy tehdä. Olisin katunut, jos en olisi ryhtynyt tähän.

Tamperelaiselta muusikolta, säveltäjältä ja näyttelijältä ilmestyi ensimmäinen soololevy vuonna 1998. Vuotta aikaisemmin Juntun The Body -yhtye oli julkaissut niin ikään ensimmäisen albuminsa. Sitten erityisesti teatterimaailma vei miehen mukanaan; niin näytteleminen kuin sävellystyöt teatteriesityksiin.

Nyt ilmestyvä Soololevy kantaa nimeä Mr. Rock´n´Roll. Levyllä soittavat bändissä Jani Auvinen (rummut), Janne Rajala (basso) ja Okke Komulainen (koskettimet).

The Body -yhtyeen levy on nimeltään II. Levyllä musisoivat Juntun lisäksi Ari Toikka ja Lauri Hannu, jonka kanssa Junttu on myös tehnyt albumin biisit. Keikkailevassa The Body -bändissä soittaa muuten sama kokoonpano, mutta Toikan sijaan rummuissa takoo Tomi Hyttinen.

– Musikaalisesti levyt ovat ääripäästä toisiaan. Soololevyn musiikki on suomenkielistä, orgaanista, perinteistä rockmusaa. The Body-yhtyeen levy on englanninkielistä musiikkia.

The Body: Tomi Hyttinen (vas.), Juha Junttu ja Lauri Hannu. Kuva: Petri Kovalainen.

Soololevyn kappaleet sävellyksineen ja teksteineen ovat Juntun käsialaa. Moni muukin asia hoituu taiteilijalta.

– Levy on omakustanteinen. Olen artisti, hoidan keikkamyynnin ja toimin samalla levy-yhtiönä. Onneksi minulla on iso tukiverkosto. Tuttujen kanssa teimme musiikkivideoita, ja poikani Aslak otti promokuvat.

Soololevy pitää sisällään 11 kappaletta.

– Kaipaan ja haluan musiikkiin orgaanisuutta. Hetken vangitsemista, ja se tapahtuu yhdellä otolla. Kappaleessa saa olla säröä.

Missä ja milloin vain säveliä ja ideoita uusiin biiseihin syntyy, ne äänitetään. Jotkut jäävät elämään tai toiset jäävät arkistoon.

Kappale voi syntyä vaikka kitaralla jotain soittaen ja laulaen remuenglantia.

– Se tarkoittaa siansaksaa. Sitten kun kappaletta kuuntelee myöhemmin, sieltä voi joskus erottua jotain sanoja. Siitä lähtee syntymään kappaleeseen teksti. Ne ovat taianomaisia hetkiä. Siihen täytyy luottaa ja lähteä sitä seuraamaan, jos tunne on vahva.

The Body II levynjulkaisukeikka torstaina 14. maaliskuuta klo 23 Jack the Roosterissa.

Soololevyn Mr. Rock´n´Roll levynjulkaisukeikka keskiviikkona 20. maaliskuuta klo 22.30 TTT-Klubilla. (Ilmainen sisäänpääsy.)

LUE MYÖS: Artistin matkassa: Seikkailunhalu vie Juha Junttua uusiin haasteisiin

Jaa

Viimeksi päivitetty 28.03.2013 11:49

ETSI SIVUILTA

KULTTUURIKASVOT | 2013

Isojen biisien mies

Olli Lindholm äänitti alkukesästä joululevyn muovikuusen inspiroimana. Ensi vuonna tulee myös Yöltä uusi levy.

Ikuinen maalaispoika

Mikko Alatalo julkaisi kantrilevyn.

Vakava, ihana harrastus: Teatterinjohtajana Merja Kurkinen toteuttaa unohdettua intohimoaan

Tamperelainen harrastajateatteri Eliisa-teatteri keksi toimivan konseptin. Se esittää vanhoja näytelmiä sen ajan miljöössä.

Pauliina Aladin tuo tanssin ihmisten luo

Tanssivirtaa Tanssitaiteilija 2013 elää unelmaansa: tekee omaa taidetta, asuu Tampereella ja keikkailee Berliinissä.

Juha Junttu ja musiikin taianomaiset hetket

Kaksi levyä: The Body II ja soololevy Mr. Rock´n´Roll.

Artistin matkassa: Seikkailunhalu vie Juha Junttua uusiin haasteisiin

Nyt on musiikin vuoro: Juha Junttu julkaisi kaksi levyä kerralla.