Keskustori.fi

TT | Hamlet

 

Risto Korhonen (vas.), Heikki Kinnunen ja Tomi Alatalo (Hamlet). Kuva: Harri Hinkka, Tampereen Teatteri

Klassikkokammoisten ei tarvitse kiertää Tampereen Teatterin Hamlet-versiota kaukaa. Tarjolla on laatuunkäypä tulkinta ikuisista aiheista: rakkaudesta, väkivallasta, vallanhimosta ja yksittäisen ihmisen ahdingosta mahdottoman edessä.

Hamlet lienee Shakespearen esitetyin ja tulkituin näytelmä. Tampereen Hamlet esittäytyy mustanpuhuvana, Eeva-Liisa Mannerin kääntämää tekstiä kunnioittavana versiona. 

Hamletin isä vaatii haudan takaa itselleen oikeutta ja kostoa. TT:n versiossa Tomi Alatalon esittämästä Hamletista kuoriutuu väkivaltaan kykenevä epävakaa riiviö, joka hakee totuutta itseään säästämättä.

Tampereen Hamlet on sijoitettu ajattomaan aikaan, eräänlaiseen aikaikkunaan, josta aukeaa visuaalisesti ja äänellisesti hieno maisema. Mikko Viherjuuren ohjauksessa on panostettu  myös fyysiseen näyttelemiseen:  loppuhuipentumana nähdään hiuksianostattava miekkailukohtaus.  

Klassikoissa on voimaa. Ensi-illan yleisö oli selvästi sitä mieltä, että Tampereen satavuotias teatteritalo saa Hamletista hyvän lähdön juhlavuoteensa.

Jaa

Viimeksi päivitetty 18.03.2014 16:52

ETSI SIVUILTA

SUOSITUKSET | TEATTERIIN

loka 14, 2017

Täydellinen yllätys

syys 09, 2017

Taitavat kissat lumoavat

loka 16, 2016

Keho äänen syleilyssä

syys 09, 2016

Vielä yksi elämä

syys 07, 2016

Ystävyyden ylistys

syys 04, 2016

Yksinkertaisesti paras!

syys 03, 2016

Lumoavan ihana ja hauska

elo 31, 2016

Riipaiseva musikaali

elo 31, 2016

Tiikeri ja pupunen

tammi 29, 2016

TTT | Niin kuin taivaassa

tammi 28, 2016

TT | Päätepysäkki

tammi 21, 2016

TTT | Papparaisen uni

tammi 20, 2016

TTT | Lada