Keskustori.fi

TT | Rakkaudesta elämään

Kuva: Harri Hinkka.

Rooleissa Aliisa Pulkkinen
Kirjoittanut Willy Russell
Suomennos Aino Piirola
Ohjaus Marietta Tevajärvi
Lavastus Tuija Väänänen
Valosuunnittelu Hannu Naamanka
Äänisuunnittelu Jouni Koskinen
Ensi-ilta 26.11.2013 Tampereen Teatteri, Kulttuuriravintola Kivi

Rakkaudesta elämään

SIRKKU SOPANEN, 50+, (Aliisa Pulkkinen) oli elänyt vain perheelleen ja unohtanut itsensä. Hän oli kadottanut itsensä muiden ihmisten vaatimusten alle. 

Rakkaudesta elämään tarinaan on helppo samaistua ja uskon, että se onnistuu niin naisilta kuin miehiltä olkoon sitten yksin, parisuhteessa, lapsia tai ei. Itsensä, kun voi kadottaa monenlaisissa tilanteissa ja olla oman elämänsä sivuroolissa.

Ohjaaja Marietta Tevajärvi kertookin esityksestä: Rakkaudesta elämään ei ole vain tarina naisesta. Se on tarina ihmisestä, joka kantaa elämättömän elämän taakkaa mukanaan ja on hitaasti ja yksitoikkoisesti tukehtumassa taakkansa alle. Hetki ennen pystyyn kuolemista hän päättää hypätä tuntemattomaan ja lähteä löytöretkelle rakastuakseen elämään.

Sirkku pohtii ennen hyppäämistä jotain tyyliin, että lapsena sitä hyppäsi rohkeasti katolta, mutta nyt jo pelkkä rotwalli pelottaa. Pelko, se kai useimmiten estää hyppäämästä tuohon uuteen ja tuntemattomaan. No, esityksen jälkeen tuli tunne, että pelko ja epäilykset saa mennä romukoppaan.

Vakavasta aiheesta huolimatta esitys on sopivan kepeä ja iloinen. Aliisa Pulkkinen pitää Kulttuuriravintola Kiven näyttämölavan hienosti hallussaan. Ja ihan yksin. Tykästyin Kiven intiimiin tunnelmaan ja aion ehdottomasti käydä siellä useamminkin katsomassa esityksiä. 

Tarinan sanoma osui ja upposi. Päähenkilömme oli rohkea ja lähti löytöretkelle Kreikkaan asti. Mahtavaa oli kuulla Sirkun sanovan, että on 50+ ja nainen parhaimmillaan. Asenne on kohdallaan! 

Ohjaaja toivoo meille jokaiselle Rohkeutta kasvaa oman elämän tarinamme päähenkilöksi. Kyllä, otan pääroolin!

Tampereen Teatteri

Jaa

Viimeksi päivitetty 18.03.2014 16:52

ETSI SIVUILTA

SUOSITUKSET | TEATTERIIN

loka 14, 2017

Täydellinen yllätys

syys 09, 2017

Taitavat kissat lumoavat

loka 16, 2016

Keho äänen syleilyssä

syys 09, 2016

Vielä yksi elämä

syys 07, 2016

Ystävyyden ylistys

syys 04, 2016

Yksinkertaisesti paras!

syys 03, 2016

Lumoavan ihana ja hauska

elo 31, 2016

Riipaiseva musikaali

elo 31, 2016

Tiikeri ja pupunen

tammi 29, 2016

TTT | Niin kuin taivaassa

tammi 28, 2016

TT | Päätepysäkki

tammi 21, 2016

TTT | Papparaisen uni

tammi 20, 2016

TTT | Lada