Keskustori.fi

MUSIIKKITEATTERI PALATSI | I Wanna Rock!

Kuvaaja: Raisa Taurinka.

I Wanna Rock!

Rooleissa Ari Myllyselkä, Elisa Lairikko, Miro Honkanen, Ari Koivunen, Tero Tanhuanpää, Jussi Ojanen, Jani Auvinen/Ville Siurulainen, Sonja Lairikko
Käsikirjoitus Katariina Leino
Ohjaus Petri Lairikko
Taustalaulajat, tanssijat, bändärit Karoliina Beirad, Jenni Vainionpää, Linda Peltomäki ja Anna Hellsten
Kapellimestari Jussi Ojanen
Koreografi Irina Kabanov
Maskeeraus Niina Kivimäki
Puvustus Inka Hahto
Ensi-ilta 29.1.2015 Musiikkiteatteri Palatsi

”Komediallinen rock-musikaali” on sen kaltainen resepti, jolla Musiikkiteatteri Palatsi varmasti voi vetää katsomon täyteen uudella näyttämöllään Tampereen Yo-talolla. Kun mukaan on saatu vielä paikallisväriä muka-manselaisesta roudarista, Nääs-Villestä (Ari Myllyselkä), luulisi hitaammankin hämäläisen syttyvän.

Ja toimiihan se. Ainakin ajoittain. Ja ainakin silloin, kun mainio Miro Honkanen täyttää lavan ja esittää rock-legendoista tutut karikatyyrinsä Pelle Miljoonasta ja varsinkin Andy McCoysta. Niiden rinnalla Mike Monroen hahmo (Idols-voittaja Ari Koivunen) jää väkisinkin toiseksi. Sen sijaan Koivusen laulajan lahjoille ei lavalta löydy vertaista.

Ylipäätään esiintyjäkaartin heittäytymistä rock-klassikkoihin meiltä ja muualta pitää ihailla. Tanssi ja liike täyttävät koko lavan, ja kontakti yleisöön syntyy paljon helpommin kuin avarissa entisen Kino-Palatsin tiloissa.

I Wanna Rock on käytännössä pitkitetty rock-konsertti kököillä välirepliikeillä ryyditettynä. Ari Myllyselän tampereen murre on päälle liimattua eikä käsittääkseni edes ihan Mansen oman kieliopin mukaista, mutta mitäs siitä: esityksessä viihtyy lopulta mukavasti, ja naurukin alkaa toisella puoliajalla irrota jo ihan itsestään.

Sille, joka on edes joskus käynyt Yo-talolla konsertissa, I Wanna Rock on helppo siirtymä musikaaliteatterin maailmaan. Se on varmasti ollut Lairikoiden perheyrityksen tarkoituskin.

Musiikkiteatteri Palatsi

Jaa

Viimeksi päivitetty 18.10.2016 19:10

SUOSITUKSET | TEATTERIIN

loka 14, 2017

Täydellinen yllätys

syys 09, 2017

Taitavat kissat lumoavat

loka 16, 2016

Keho äänen syleilyssä

syys 09, 2016

Vielä yksi elämä

syys 07, 2016

Ystävyyden ylistys

syys 04, 2016

Yksinkertaisesti paras!

syys 03, 2016

Lumoavan ihana ja hauska

elo 31, 2016

Riipaiseva musikaali

elo 31, 2016

Tiikeri ja pupunen

tammi 29, 2016

TTT | Niin kuin taivaassa

tammi 28, 2016

TT | Päätepysäkki

tammi 21, 2016

TTT | Papparaisen uni

tammi 20, 2016

TTT | Lada