Keskustori.fi

Satavuotias Lauri Viita kohtaa tämän päivän Pispalan

TTT | Viita 1949

Lauri Viitaa näyttelee Tommi Raitolehto. Kuva: Kari Sunnari.

SE ALKAA jo ennen näytelmää, samalla hetkellä kun astun teatterisaliin: upouusi musiikkinäytelmä Viita 1949 yllättää yhä uudestaan koko kolmituntisen ensi-illan ajan.

Työväen runoilija ja kirjailija Lauri Arvid Viita (17.12.1916-22.12.1965) syntyi Pispalassa sata vuotta sitten, samassa talossa, jossa nykyään asuvat näytelmän käsikirjoittaja Heikki Salo ja sen ohjaaja Sirkku Peltola. Yhdessä he, näytelmän musiikin säveltänyt Eeva Kontu ja koko uskomaton näyttelijä- ja tekijäkaarti ovat saaneet aikaiseksi kultakimpaleen.

Se on hengästyttävän lennokasta tajunnanvirtaa, koskettavaa kerrontaa, hersyvää huumoria. Se naurattaa ja itkettää, surettaa ja lohduttaa. Näytelmä maalaa kuvaa siitä Pispalasta ja maailmasta, joka oli Lauri Viidan todellisuus ja yhdistää sen ketterästi siihen Pispalaan ja maailmaan, joka on tämän päivän todellisuutta. Molemmissa on paljon mielettömyyttä – joka Viidalla itsellään ilmeni kaksisuuntaisena mielialahäiriönä pispalalaisittainkin jyrkkinä ylä- ja alamäkineen.

Oppaina tällä aikamatkalla ovat itsensä vuonna 1949 julkaistun Kukunor-runoteoksen Kukunor ja Kalahari. He ovat Viidan päänsisäiset pirut, joiden tehtävä on myös rakentaa näytelmään sisäkkäisteos, Lindströmin pihvi -näytelmä.

”Lauri Viita ei ollut kirjailija, vaan luonnonmullistus”, hänen keskimmäinen ja tunnetuin vaimonsa Aila Meriluoto on kertonut Yleisradion haastattelussa. Viita 1949 yllättää positiivisesti keskittymällä ensimmäiseen, pispalalaiseen, vaimoon Kerttu Solinin.

Heikki Salon käsikirjoitus pohjautuu Viidan ennen julkaisemattomiin, sodan aikaisiin kirjoituksiin Kerttu-vaimolleen. Salo sekoittaa tätä aineistoa railakkaasti ja raikkaasti laulujen sanoissa ja dialogeissa sekä omiin teksteihinsä että Viidan runojen ja kirjojen teksteihin.

Loistavaa lopputulosta tuskin on haitannut sekään, että osaavassa joukossa on muitakin entisiä tai nykyisiä pispalalaisia – ainakin näyttelijä Jari Leppänen viidessä roolissa, kitaravirtuoosi Kalle Alatalo orkesterissa ja erikoistehostemestari Esa Heikkinen tulisine mausteineen.

Pispalasta loittoutuneen Lauri Viidan tragedia vuonna 1949 oli, ettei hän henkisesti päässyt pääkaupungissakaan Pispalasta pois – eikä sinne takaisin. Pispalalainen ymmärtää helposti, mitä se tarkoittaa. 

Viita

Käsikirjoitus Heikki Salo
Laulujen sanoitukset Heikki Salo ja Lauri Viita
Ohjaus Sirkku Peltola
Musiikin sävellys ja johto Eeva Kontu
Musiikin sovitus Eeva Kontu, Joonas Mikkilä, Mikko Renfors
Koreografi Virve Varjos
Lavastus Hannu Lindholm
Pukusuunnittelu Jaana Aro
Valo- ja videosuunnittelu Eero Auvinen
Äänisuunnittelu Kalle Nytorp
Orkesterissa Eeva Kontu, Teemu Broman, Kalle Alatalo, Harri Topi, Jani Auvinen
Rooleissa Tommi Raitolehto, Jari Ahola, Petra Ahola, Mika Honkanen, Petra Karjalainen, Eriikka Väliahde, Juha-Matti Koskela, Jari Leppänen, Jyrki Mänttäri, Suvi-Sini Peltola, Laura Hänninen ja Santeri Mäntylä
Kantaesitys 25.10.2016 Tampereen Työväen Teatteri, Eino Salmelaisen näyttämö

Teatterin sivulle

Jaa

ETSI SIVUILTA

SUOSITUKSET | TEATTERIIN

syys 09, 2017

Taitavat kissat lumoavat

loka 16, 2016

Keho äänen syleilyssä

syys 09, 2016

Vielä yksi elämä

syys 07, 2016

Ystävyyden ylistys

syys 04, 2016

Yksinkertaisesti paras!

syys 03, 2016

Lumoavan ihana ja hauska

elo 31, 2016

Riipaiseva musikaali

elo 31, 2016

Tiikeri ja pupunen

tammi 29, 2016

TTT | Niin kuin taivaassa

tammi 28, 2016

TT | Päätepysäkki

tammi 21, 2016

TTT | Papparaisen uni

tammi 20, 2016

TTT | Lada