VALIKKO

Keskustori.fi

Hauska ja haikea Kylä

 Teatteri Siperia ja TTT | Kylä12 kyla V

Rutakon kylän kolme viimeistä asukasta vievät katsojan tärkeän asian äärelle eli maaseudun autioitumiseen. Musiikillisessa komediassa näyttelevät Marika Heiskanen, Juha Junttu (vas.) ja Tuukka Huttunen. (Kuva: Kari Sunnari)

 

RUTAKON KYLÄSSÄ asuu vuonna 2040 vain kolme ihmistä: Amelia (Tuukka Huttunen) ja hänen tyttärensä Pärttyli (Marika Heiskanen) sekä entinen kunnan eläinlääkäri Kiisseli (Juha Junttu). Päivät rullaavat hitaasti, mutta varmasti rutiinien rytmittäessä arkea. Keskiviikkona on karaokea, perjantaina pilkkimistä jäällä… eikä näistä rutiineista sovi poiketa ainakaan Amelian mukaan.

Viime aikoina tavarantoimitus on kuitenkin takkuillut. Edes kahvia ei ole, vaan pitää keittää pelkkää vettä suodatinpussin läpi.

Kylä kertoo huumorin keinoin maaseudun autioitumisesta ja palveluiden siirtymistä kasvukeskuksiin. Sen on kirjoittanut Heiskanen ja Huttunen, jotka molemmat ovat kotoisin Savon maaseudulta. Omakohtaista kokemusta siis löytyy.

Huttunen onnistuu Amelian roolissa erinomaisesti ja tuo näytelmään hauskuutta ja säpinää. Moottorisahakin pysyy mummon hyppysissä. Heiskanen ja näytelmän aito tamperelainen Juha Junttu näyttelevät varmoin ottein ja rauhoittavat sopivasti Amelian menoa.

Näytelmään on onnistuttu hienosti tuomaan pysähtynyt arjen tunnelma. Sen voi hyvin kuvitella olevan totta pienessä kylässä, jossa ei tapahdu mitään. Esitys kaikkine roolihahmoineen oli hyvin huvittava, mutta samalla tuli myös hieman haikea olo. 

 

OLEN HENKISESTI maalainen, joten näytelmä istui minulle oikein hyvin. Se vei minut ajassa taaksepäin isovanhempieni maatilalle, jota ei tänä päivänä enää ole. Tuttujeni kautta tiedän, millaista on ollut luopua toimeentulostaan maanviljelijänä.

Tiedän myös paljon ihmisiä, jotka ovat muuttaneet maalle ja sellaisia, jotka haaveilevat sinne muuttamisesta. Hämmästyinkin komedian loppuvaiheilla nähdystä tietopaketista, kuinka hurjasti maaseutu autioituu. Se on todella surullista. Toivottavasti siihen tulee muutos.

satu kirjoittajakuva

Kirjoittaja on ollut teatterin suurkuluttaja lähes 10 vuoden ajan ja edelleen hämmästelee, kuinka paljon yksi esitys voikaan herättää tunteita ja ajatuksia.

 

Kylä

Käsikirjoitus ja ohjaus: Marika Heiskanen ja Tuukka Huttunen
Musiikki: Juha Junttu
Näyttämöllä: Marika Heiskanen, Tuukka Huttunen ja Juha Junttu
Tuotanto: Teatteri Siperia ja Tampereen Työväen Teatteri
Ensi-ilta: 27.10.2018 Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa

 

Teatterin sivulle

Jaa

ETSI SIVUILTA

SUOSITUKSET | TEATTERIIN

satu pikkukuva
loka 28, 2018

Hauska ja haikea Kylä

hannele pikkukuva
syys 04, 2018

Kun kaikki huijaavat

kesä 16, 2018

Asennetta ja huumoria

tammi 28, 2018

Me selvisimme siitä

tammi 26, 2018

Kun ilosta tuli suru

loka 14, 2017

Täydellinen yllätys

syys 09, 2017

Taitavat kissat lumoavat

loka 16, 2016

Keho äänen syleilyssä

syys 09, 2016

Vielä yksi elämä