Keskustori.fi

Kauko Röyhkän maaginen ote

Turkulainen viihtyy Tampereen maisemissa.

Kauko Röyhkästä (s. 1959) tuli 21-vuotiaana ammattitaiteilija: kirjailija ja muusikko. Taiteilijan työhön ja luomiseen kuuluu maagisuus.

– Kaikessa mitä teen… siinä on hyvällä tavalla maagisuus. En osaa tarkemmin sanoa, mitä se on. Se nousee arjen yläpuolelle, eikä ole ihan samaa kuin mitä telkkarista ja mediasta tulee. Irrallaan valtavirran ajattelusta. Oma maailma, mihin ihminen voi hypätä tai sukeltaa. Se on mun juttu.

Kauko Röyhkän ensimmäiset teokset olivat vuonna 1980 albumi Steppaillen ja romaani Tien laidalla Waterloo. Sittemmin häneltä on ilmestynyt yli 20 levyä ja noin 15 kirjaa.

Julkisuus

Nurjana puolena julkisuuteen usein kuuluu, että saa katseita osakseen silloinkin kun niitä ei halua.

– Saan olla rauhassa, en ole sellainen julkkis, mutta pikkukaupungeissa voidaan tuijottaa tosi pitkään. Suomessa julkkikset saa olla melko rauhassa.

Kirja ja levy

Vuonna 2009 julkaistun kirjan Suursaari Kauko Röyhkä kirjoitti yhteistyönä valokuvaaja Juha Metson kanssa. Teos käsittelee toisessa maailmansodassa Neuvostoliitolle menetettyä Suursaarta. Yhteistyö jatkuu, ja nyt parivaljakko tekee kirjaa Venäjän karjalasta.

Kauko Röyhkä & Riku Mattila -duon albumi julkaistiin vuonna 2008.

– Teemme uutta levyä, ja sen pitäisi tulla ulos loppukeväästä. Tulossa on keikkoja sen yhteydessä ja festareita kesällä.

Taiteilijanimi

Nuori mies halusi itselleen taiteilijanimen.

– Se oli silloin 1970-luvulla tavallista. Nimi tulee Kauko Käyhköstä, joka oli vanhan ajan laulaja ja sympaattinen hahmo. Se on epäkansainvälinen nimi, koska siinä on ä:tä ja ö:tä. Nimi kuulosti röyhkeältä.

Wikipedia kertoo näin: Kauko Käyhkö (5. huhtikuuta 1916 Pietari – 8. huhtikuuta 1983 Espoo) oli laulaja, muusikko ja näyttelijä. Koulutukseltaan hän oli rakennusmestari.

Turku

Kauko Röyhkä asui lapsuutensa ja nuoruutensa Oulussa. Tie vei Turkuun, Helsinkiin ja taas takaisin Turkuun. Listasta puuttuu eräs merkittävä kaupunki…

– En ole asunut Tampereella, mutta olen siellä paljon keikkaillut muun muassa Yo-talolla, Klubilla ja Tampere-talossa. Pyhäjärvellä olen esiintynyt laivalla kauniina kesäiltoina. Siellä on hyvin kaunista.

Lue Kulttuurikasvon ensimmäisen osa Kauko Röyhkästä:

Kauko Röyhkä luovuuden tiellä jo 30 vuotta

Jaa

Viimeksi päivitetty 17.08.2012 17:27