Keskustori.fi

Hovipoika sai lähtöpassit Hämeenkatu 26:sta

Jäähyväisten aika tiistaina 18.1. Uutta tilaa haetaan.

Illan suussa tiistaina 18. tammikuuta saapui surullinen uutinen: Hovipoika ei jatka Hämeenkatu 26:ssa. Pubille haetaan uutta liiketilaa.

Jäähyväisten aika oli jo tiistaina 18. tammikuuta. Keskiviikkona Hovipojan ovi ei enää auennut.

Legendaarisen Pub Hovipojan piti sulkea ovensa jo sunnuntaina 16. tammikuuta, koska Pirkanmaan Osuuskaupan vuokrasopimus Hämeenkatu 26:ssa päättyy tammikuun lopussa. Hovipoika sai jatkoaikaa tiistaihin asti, jolloin vielä toivo eli Pirkanmaan Osuuskaupan vuokrasopimuksen jatkumisesta tammikuun jälkeen. Tiistain neuvotteluissa uutta sopimusta ei kuitenkaan syntynyt.

Minne se muuttaa Hämeenkatu 26:sta ja koska? Sitä ei vielä tiedetä.

Hovipojan tunnelmia perjantaina 14. tammikuuta

Millaiset ovat tunnelmat nyt, kun muutto saattaa olla edessä?

Ravintolapäällikkö Matti Viitamaa

– Olen ollut täällä töissä yhdeksän vuoden ajan. Meillä on paljon vakioasiakkaita, jotka ovat käyneet täällä 33–38 vuoden ajan. Erityisesti heidän puolestaan olen ollut haikealla mielellä.

– Näin töiden jälkeen asiakkaista suurin osa on miehiä, mutta yleensä puolet on naisia ja puolet miehiä.

Pekka E. Vaittinen, asiakkaana noin 20 vuotta

– Surullinen olo. Käyn täällä yleensä viikonloppuisin. Tampereella ei ole vastaavaa paikkaa, ja varmasti tulee monta kertaa kolkutettua ripaa.

Tarjoilijat Anna Sirjonen (vas.) ja Marica Pertmann

– Olen ollut täällä ensimmäisen kerran 10 vuotta sitten kesätöissä, muistelee Marica Pertmann.

Sauli Korjula, asiakkaana 23 vuotta

– Aloitin käymään täällä 19-vuotiaana. On kuin olohuoneeseen tulisi. Kodikas, ja monta ikäpolvea sekaisin. Täällä on löytynyt syviä ystävyyssuhteita, mutta ei suurta rakkautta.

– Luulin, että se on vitsi, kun kuulin, että Hovipoika loppuisi tässä paikassa. En uskonut sitä. Haikea fiilis. Mihinkä sitten seuraavaksi?

Anja Mehtälä, asiakkaana 34 vuotta

– Aivan kaameet fiilikset. Mihinkä nyt menen, kun olohuone lähtee? Meitä on tässä pyöreän pöydän äärellä ollut parhaimmillaan 12. Perin tämän istumapaikan Valtsulta, ja tämä konjakkilasi on vain minun käytössäni.

Aake Hildén, asiakkaana yli 30 vuotta

– Tehdään barrikadi, ei lähdetä pois. Nämä ovat leikkimielisiä heittoja, mutta sydämestä tulevat.

Pyöreän pöydän ritarit, yli 30 vuotta asiakkaana, osa alusta alkaen

Pubissa kuultua:

”Eihän sitä osaa istua muualla.”

”Päätöksen tekijä ei arvosta historiaa.”

”Katastrofi, jos tää paikka lähtisi.”

”Tässä on sitä nostalgiaa.”

Jaa

Viimeksi päivitetty 19.01.2011 18:04