Keskustori.fi

Kansainvälinen tanssin päivä on tanssia kaikille

Päivä huipentuu tanssinäytökseen Pakkahuoneella.

Kuva Sisä-Suomen tanssin aluekeskus

Perjantaina 29. huhtikuuta vietetään kansainvälistä tanssin päivää; tanssin uudistajana tunnetun ranskalaisen Jean-Georges Noverren syntymäpäivänä.

Tampereella päivä huipentuu Pakkahuoneella kello 18–20 tanssinäytökseen, jossa nähdään 15 pirkanmaalaisen ryhmän tanssiesitykset. Esiintyjiä on niin nuorisoryhmistä kuin senioriryhmistä.

– Näytöksellä halutaan tuoda näkyvyyttä tamperelaisille tanssiseuroille ja -kouluille, joita Tampereella on paljon, kertoo tuotanto- ja markkinointiassistentti Kirsi Soini Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksesta.

Kurkistus tanssin maailmaan voi synnyttää kipinän uuteen harrastukseen.

– Minusta olisi kiva kokeilla eri tansseja, koska sitä kautta voisin löytää oman tanssilajini, kertoo Kirsi Soini ja rohkaisee aikuisia tutustumaan tansseihin.

Itse et harrasta tanssia, mutta jos pinnistät ja kuvittelet, niin mikä tanssi houkuttelee eniten lavatansseissa?

– Se on varmaan jenkka, koska ala-asteikäisenä voitin jenkkakilpailun.

Entä latinalaisista rytmeistä?

– Kinkkinen kysymys... Samba, siinä on hyvä meininki.

Kansainvälisenä tanssin päivänä Tampereella tanssitaan päivän aikana myös muun muassa keskustassa, Koskikeskuksessa ja Siperiassa.

Kansainvälisen Teatteri-instituutin tanssikomitea nimesi huhtikuun 29. päivän Kansainväliseksi tanssin päiväksi vuonna 1982. Suomessa tanssin päivää on vietetty vuodesta 1981 lähtien.

Kuva: Tampereen yhteisötanssifestivaali elokuussa 2010.

Jaa

Viimeksi päivitetty 27.04.2011 15:35