Keskustori.fi

Kumiankka tuli Ratinanniemeen

Veistos on valmistettu autonrenkaista.

Kuva Mikko Marjamäki

Valtava autonrenkaista valmistettu kumiankka-veistos pystytettiin torstaina 16. kesäkuuta Ratinaan.

Teoksen on valmistanut virolainen kuvanveistäjä Villu Jaanisoon. Veistos on aiemmin vieraillut useilla paikkakunnilla, ja Tampereellakin se oli esillä Tampereen taidemuseon Puhuvaa ainetta -näyttelyssä viime vuonna. Nyt kaupunki on hankkinut ankkateoksen taidekokoelmaansa, ja tulevina vuosina se nähdään määräajoin eri puolilla kaupunkia.

Kumiankalla on useita sisarteoksia. Kookkain niistä on Kaikki on mahdollista Helsinkiin, Viikin yliopistokampukselle pystytetty lähes viisimetrinen gorilla.

Villu Jaanisoo (s. 1963) on tehnyt monia julkisia veistoksia Suomeen ja Viroon. Tampereella on jo entuudestaan Jaanisoon yhdessä arkkitehti Jorma Mukalan kanssa suunnittelema Valolähde Sampolan edustalla. Villu Jaanisoo tunnetaan Pirkanmaalla erityisesti ansioistaan Pirkkalan veistospuiston taiteellisena johtajana. Hän toimii Kuvataideakatemian kuvanveiston professorina.

Jaa

Viimeksi päivitetty 13.12.2012 21:30