Keskustori.fi

Miikkael Anttilalle musiikissa tärkeintä on tunne

Koulutettu basisti kiertää jälleen kesän Jenni Vartiaisen bändissä

Päivän basistivitsi: Miten basistin saa hiljaiseksi? – Pistää sille nuotit eteen.

Toisin on Jenni Vartiaisen taustabändin basistin Miikkael Anttilan kohdalla. Kun hänelle laittaa nuotit eteen, siitä syntyy pop- ja jazzmusiikin opinnäytetyö, jossa basisti tarkastelee ja analysoi viiden biisin verran omaa soittoaan.

Anttila valmistui Ammattikorkeakoulu Metropoliasta toukokuussa 2011. Näin Anttilasta tuli virallisesti muusikko. Basson soittotaito on nyt todistettu korkeakoulututkintoa myöten. Basson lisäksi Anttila soittaa selloa ja tuubaa.

Musiikillinen koulutus on kuitenkin alkanut jo maineikkaassa Kuopion musiikkilukiossa. Samassa koulussa samaan aikaan lukiotaipaleensa aloitti myös Jenni Vartiainen. Aikaiseemin Anttila soitti myös Belle Who -nimisessä kokoonpanossa, jonka seitsemästä jäsenestä vain yksi ei ole käynyt samaa musiikkilukiota.

Anttila on koulutettu ja kiltin näköinen basisti. Ulkonäkö voi kuitenkin hämätä. Anttila on nimittäin jäänyt kiinni muuan muassa kyseenalaisesta bassolaukun sisällöstä. Laukussaan basisti on kantanut kuvaa Matti Vanhasesta ja kaksia rintaliivejä.

Anttilalle tärkeää on kuitenkin musiikin tuoma tunne ja se, että oma taiteellinen näkemys on vuosien aikana hahmottunut. Hän kuvailee sitä opinnäytetyössään Minor De Luxe On&On –äänite Inspiraatiot, impulssit ja intuitiiviset reaktiot äänitettyjen bassolinjojen taustalla seuraavasti:

”Aivan muutamina viime vuosina olen alkanut löytää omaa taiteellista näkemystäni sekä pääinstrumenttiini sähköbassoon että siihen millaista musiikkia juuri minä, Miikkael Anttila, haluan tehdä ja soittaa. En ole yhden ainoan musiikkityylin julistaja, mutten tarkoita sillä myöskään sitä, että kaikesta musiikista tarvitsisi pitää. Minulle tärkeintä on tunne. Jos jokin musiikki liikuttaa sisälläni jotakin, ei ole mitään väliä mitä tyylisuuntaa musiikki edustaa.”

Kuva: Miikkael Anttilan MySpace-sivustolta.

Tammerkosen Sillalla 1.-9.7.

Jaa

Viimeksi päivitetty 14.12.2012 14:22