Keskustori.fi

Kolaa ja päärynöitä

Haapasalot laulavat suomeksi villasukat jalassa -musiikkia.

Anteeksi, kuinka? Kotimaista Kolaa ja Maailmanlopun Päärynöitä.

– Tämä oli ensimmäinen ja ainoa nimiehdotus bändillemme, valottaa bändin kitaristi-laulaja Jaani Haapasalo mielenkiintoista nimeä.

– Kitaristimme keksimä nimi kuvailee musiikkiamme. Kotimaista kolaa tarkoittaa, että laulamme suomeksi. Maailmanlopun Päärynöitä kertoo, että meillä on vähän kieroa musiikkia. Villasukat jalassa -musiikkia. Se on kotikutoista, ikään kuin kuuntelijoiden olohuoneessa soitettua musiikkia. Ei siis mitään stadion-rokkia.

Tamperelainen folkpop-yhtye syntyi vuonna 2009 jouluna, mutta varsinaisesti toiminta on lähtenyt kunnolla liikkeelle vasta tänä kesänä. Bändissä soittavat lisäksi Lauri Seppä, Ville Hatanpää ja Jaakko Luoma.

Kappaleet ovat aviopari Annaleena ja Jaani Haapasalon käsialaa.

– Teemme kappaleet yksin, mutta sovitamme ne yhdessä, kertoo solisti Annaleena Haapasalo.

– En edes osaa tehdä musiikkia, kun Annaleena on kotona, lisää Jaani.

Annaleenan kappaleet liikkuvat ihmissuhderintamalla. Kertovatko ne omasta parisuhteesta?

– Toivottavasti ei, kun tarinat ovat välillä aika kauheita, aviomies nauraa.

– Kyllä omasta elämästä tulee tarinoita, vaikka ratkaisut elävässä elämässä on usein erilaisia.

– Hyvin sanottu, nyökkäilee Jaani ja lisää, että hänen musiikkinsa on arjen realismia ja enemmän kiroilevaa.

Annaleena on valmistunut terveydenhoitajaksi ja opiskelee nyt suomen kieltä. Jaani opiskelee kauppatieteitä. Musiikillinen haave on maltillinen. He haluavat kehittyä lauluntekijöinä.

– Pieniä askeleita kerrallaan. Kun ei ole liian suuria odotuksia, ei ainakaan pety, miettii Jaani.

– Tuntuu, että meidän tyyli ei ole vielä asettunut paikoilleen. Ja siksi on hyvä, että on vielä vapaa viemään sitä johonkin muuhun suuntaan, tuumaa Annaleena.

Äänite on kuitenkin lähiajan haave, ja omia kappaleita on takataskussa jo ainakin 30.

Isoin keikka bändillä oli elokuun alussa Puistofiestassa Hämeenpuistossa.

– Tampereella saa keikkoja aika hyvin, vaikka olemme uusi bändi. Huono puoli on se, että täällä ei ole hirveästi treenikämppiä, toteaa Annaleena.

Sunnuntaina 21. elokuuta ensimmäistä hääpäiväänsä viettäneelle parille musiikki on yhteinen ajanviete, mutta aikaa riittää myös lenkkeilyyn ja lukemiseen.

– Pelaamme yhdessä lautapelejä ja harrastamme amatööriviini-iltoja, hymyilee Annaleena.

– Sellaista perussöpöilyä, kiteyttää Jaani.

Kotimaista Kolaa ja Maailmanlopun Päärynöitä 26.8. klo 22 O´Hara´s.

Jaa

Viimeksi päivitetty 24.08.2011 17:05