Keskustori.fi

Rokkikukko lähtee emäntää ja pataa pakoon

Bremenin soittoniekat on Eppu Nuotion kirjoittama.

Koko perheen musikaali Bremenin soittoniekat saa ensi-iltansa 30. elokuuta Tampereen Työväen Teatterin Vanhalla päänäyttämöllä. Esitys on tuotettu yhteistyössä Teatteri 2000:n kanssa, ja rooleissa nähdään molempien teattereiden näyttelijöitä. Marika Vapaavuori on ohjannut musikaalin.

TTT:n uusi näyttelijä Juha-Matti Koskela (yllä) näyttelee Bremenin soittoniekat -lastenmusikaalissa. Alun perin porilainen Koskela on juuri valmistunut Nätystä eli Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitokselta.

Kerrotko hieman roolistasi ja näytelmästä?

– Näyttelen rokkikukkoa, joka haaveilee esiintyvän taiteilijan urasta. Kukko saa emännältään uhkauksen: kukko päätyy pataan, koska ei ole herättänyt emäntää ajoissa. Niinpä kukko päätyy karkumatkalle Bremenin metsään. Teemana on hieman myös vapauden kaipuu.

– Musikaalissa on Eppu Nuotion dramatisointi, eikä se ole ihan perinteinen juoneltaan.

Mikä on ollut haastavinta roolissasi?

– Haastavaa on ottaa äänenkäytöllisesti tila haltuun. Vielä etsin, millainen on Vanhan päänäyttämön henki ja sielu.

Esityskuva Petri Kivinen

Onko sinulla jotain rituaaleja ennen ensi-iltaa?

– Aamulla siivoan kämppäni. Se on sellaista henkistä puhdistautumista. Ennen esitystä saatan lämmitellä parikin tuntia, jotta pääsen oikeaan asian ytimeen. Käyn lenkillä, verryttelen, teen pilatesta ja avaan äänen. Käyn tekstin, laulut, koreografiat ja liikkeelliset kuljetukset yksikseni läpi.

Ensi-ilta on tänään 30. elokuuta. Mitä päässä pyörii tällä hetkellä?

– Vaikka mitä. Pitää löytää oikea, hyvä pohjavire ja päästä rauhoittumaan.

Muistatko ensimmäisen ensi-iltasi?

– Se oli vuonna 1995 tai 1996 Porin Teatterinuorten näytelmässä Tietokoneen vangit. Olin 13-vuotias ja näyttelin metsäläistä nimeltään Ripeä. Ensi-illan tunnelmaa en muista, mutta näytteleminen oli tosi hauskaa.

Tampereen Työväen Teatteri 

Jaa

Viimeksi päivitetty 30.08.2011 17:30