Keskustori.fi

Elisa Piispanen näyttelee 13 roolissa

Euroopan taivaan alla on vauhdikas ja hillitön komedia.

Komedia Euroopan taivaan alla saa ensi-iltansa perjantaina 7. lokakuuta Frenckell-näyttämöllä Tampereen Teatterissa. Esa Leskisen ja Sami Keski-Vähälän näytelmä kertoo työvoiman liikkuvuudesta ja onnen tavoittelusta.

Näytelmässä näyttelevät muun muassa Risto Korhonen (vas.), Elisa Piispanen, pääroolissa Janne Kallioniemi ja Ville Majamaa.

Kerrotko hieman roolistasi ja näytelmästä, Elisa Piispanen?

– Näyttelen monta roolia. Minulla on kaikkiaan 13 pukuvaihtoa. Tosin se ei ole vielä mitään, kun joillakin on jopa 40. Kulisseissa on vauhtia.

– Tämä on tikahduttavan hauska ja vauhdikas komedia tosista aiheista, tästä ajasta, meistä tänään.

Mikä on ollut haastavinta?

– Yksi hahmoistani on Kofta, joka suomennettuna tarkoittaa mm. keski-itä- tai etelä- aasialaista lihapullaa tai lihamureketta. Haastavaa on näytellä tätä hahmoa. Hiljaista ihmistä, jolla ei ole sanoja.

Ensi-ilta on tänään. Mitä päässä pyörii tällä hetkellä?

– Näytelmä on tullut uniinkin, mutta tässä vaiheessa on rauhallinen ja levollinen olo.

Millaiset rituaalit sinulla on ennen ensi-iltaa?

– Ennen esitystä pitää antaa työkavereille potkut takamukselle ja usein ostan jotain pientä ensi-iltalahjaa kanssanäyttelijöilleni.

Mitä muuta kuuluu syksyysi?

– Olen osittaisella hoitovapaalla. Syksyyn kuuluu arjen luksusta: lastenhoitoa, joogaa ja juoksua. Harrastan astangajoogaa. Viime kesänä juoksin ensimmäisen maratonin. Hurahdin pitkän matkan juoksuun, ja ensi kesänä on tarkoitus juosta toinen.

Muistatko ensimmäisen ensi-iltasi?

– Ensimmäinen ensi-ilta oli vuonna 1993 Helsingin Kellariteatterissa Krasnojarsk 26 -niminen näytelmä. Jännitin niin, etten muista esityksestä juuri mitään.

Tampereen Teatteri 

Jaa

Viimeksi päivitetty 07.10.2011 17:50