Keskustori.fi

Leea Klemola aloittaa syksyn taiteilijatapaamiset

Haastattelija Matti Wacklin avaa uusia näkökulmia taiteilijaan.

Klemolan kuva Harri Hinkka

Tampereen Teatteri aloittaa taiteilijatapaamiset keskiviikkona 19. lokakuuta. Tietokirjailija, toimittaja Matti Wacklin haastattelee silloin Leea Klemolaa kello 18 Kulttuuriravintola Kivessä.

Leea Kleemolan kirjoittama ja ohjaama New Karleby -katastrofinäytelmä sai ensi-iltansa viime keväänä TT:ssä.

Millaisia taiteilijatapaamisia saamme nähdä ja kuulla, Matti Wacklin (alla)?

– Taiteilijatapaamisessa haluan yrittää mennä pintaa syvemmälle ja avata uusia näkökulmia tekijään. Mitkä ovat taiteilijan motiivit ja filosofia? Tavoitteena on hedelmällinen keskustelu, joka kertoo millainen hän on taiteilijana.

– Se on luonteeltaan kansanomainen tapaaminen, ei mitään eliittijuttuja. Ja myös yleisö saa kysyä.

Olet lisäksi teatterikriitikko ja tunnet tämän taiteenlajin hyvin. Jännittääkö yleisön eteen hyppääminen?

– Kun ensimmäisen kerran esiinnyin Tammela-kirjan julkistamistilaisuudessa 1990-luvun lopulla, olin kipsissä. Nyt tämä alkaa olla jo tuttua puuhaa, kun on saanut kokemusta. Olen tehnyt aika paljon kirjailijahaastatteluita muun muassa Akateemisessa kirjakaupassa.

Kenen ohjaajan haastattelusta haaveilet?

– Vaikka kuinka monen. Jos yksi pitää valita, hän on Ryhmäteatterista Esa Leskinen. Hänen töitään ovat Euroopan taivaan alla ja Päällystakki. Leskinen on fiksu ja yhteiskunnallisesti hereillä. Hän haastaa viisaasti jopa taloustieteilijöitä.

– Muitakin on, kuten Mikko Roiha. Hän on mukavan anarkistinen. Lisäksi Juha Hurme, Saana Lavaste, Irene Aho... Kiinnostavia ohjaajia riittää.

Klemolan jälkeen seuraava taiteilijatapaaminen on 23. marraskuuta, jolloin Wacklin jututtaa Euroopan taivaan alla -näytelmän ohjaajaa Mikko Kannista.

Jaa

Viimeksi päivitetty 20.12.2012 00:15