Keskustori.fi

Kolme ensi-iltaa marras-joulukuussa TT:ssä

Viime kauden hitti Päällystakki palaa ohjelmistoon keväällä.

Esityskuva Harri Hinkka/TT

Tampereen Teatteri taistelee kiihtyvää tamperelaista kulttuurikilpailua ja yhä pimenevää kaamoskautta vastaan marras-joulukuussa kolmen ensi-illan voimin.

Klassikot lavalla – elokuvan lyhyt oppimäärä saa kantaesityksensä 29. marraskuuta Kulttuuriravintola Kivessä. Stand up -koomikkona tutuksi tullut Mika Eirtovaara vastaa naurunäytelmän ohjauksesta ja yhdessä työryhmän kanssa myös käsikirjoituksesta. Elokuvahistorian parhaimmat ja tunnetuimmat teokset lavalle tuo kaksi näyttelijää kahden Risto Korhonen ja Ville Majamaa.

Marraskuun 30. päivä päänäyttämöllä saa ensi-iltansa Ira Levinin pirullinen trilleri Murhaloukku (Deathtrap). Se on pisimpään Broadwaylla esitetty komedia-trilleri. Broadwaylla näytelmää esitettiin neljän vuoden aikana 1 809 esityskertaa.

Trilleri kertoo kuuluisasta dekkarikirjailijasta, jonka luovuus on ehtynyt. Hän saa postissa luettavakseen opiskelijanuorukaisen loistavan käsikirjoituksen nimeltä Murhaloukku. Tulisiko siitä pelastus hiipuvalle uralle? Kirjailijan roolissa nähdään Heikki Kinnunen (yllä).

Syyskauden ensi-illat päättää 7. joulukuuta Frenckell-näyttämöllä tragikomedia Takaisin maalle (Masjävlar). Ruotsalaisen Maria Blomin kirjoittaman näytelmän alkuperäinen tapahtumapaikka, Skånen maaseutu, on muuttunut Mouhijärveksi Miika Murasen ohjauksessa. Näytelmä on ihastuttavista ja vihastuttavista sukulaissuhteista. Takaisin maalle kertoo isän 70-vuotissyntymäpäivistä, joita kolme toisistaan etääntynyttä sisarta järjestää kotiseudullaan. Rooleissa nähdään muun muassa Emilia Sinisalo (yllä).

Keväässä vanhaa ja uutta

Päällystakki (yllä) palaa maaliskuussa teatterin ohjelmistoon. Se on Esa Leskisen ja Sami Keski-Vähälän työn muutosta käsittelevän näytelmätrilogian ensimmäinen osa. Työelämän huononemista käsittelevä näytelmähitti esitettiin viime kaudella Frenckell-näyttämöllä 54 kertaa täysille katsomoille.

Näytelmää tähdittää Tom Lindholm. Päällystakki on moderni tulkinta Nikolai Gogolin samannimisestä novellista. Mikko Kanninen on vastannut sen ohjauksesta kuin myös sarjan toisesta osasta Euroopan taivaan alla, joka on Frenckell-näyttämön tämän syksyn uutuus.

Tampereen Teatterin dramaturgin Satu Virtalan esikoisnäytelmästä nähdään kantaesitys keväällä Kulttuuriravintola Kivessä. Tämä tarina on tosi -työnimellä kulkevan näytelmän myös ohjaa Virtala.

Ravintolaympäristöön sijoittuva näytelmä kertoo kaksosista. Läheisen poismeno yhdistää nämä siskokset, jotka tapaavat vuosien jälkeen. He koettavat rakentaa uutta yhteyttä muistojen varaan, vaikka kummankin näkemys menneestä eroaa kovasti toisistaan. Näytelmän ydinkysymys on, voiko ihminen muuttua.

Tampereen Teatteri 

Jaa

Viimeksi päivitetty 08.11.2011 14:32