Keskustori.fi

Elviksen kaverit keikalla jälleen

Tribuuttishow tulee toista kertaa Tampereelle 11. huhtikuuta.

Elvis Presleyn kuolemasta tulee elokuussa kuluneeksi 35 vuotta. Elviksen muusikkokollegoiden The Original Elvis Tribute koettiin Tampereella ensi kertaa viime keväänä, ja suosio oli valtava. Nyt show palaa Tampere-taloon uusiutuneena ja vieläkin komeammalla solistikattauksella. Elvis-nostalgia on huipussaan Tampere-talon Isossa salissa keskiviikkona 11. huhtikuuta.

Ainutlaatuiseksi esityksestä tekevät Elviksen kanssa tämän uran huippuaikoina esiintyneet artistit. Nyt mukana ovat viime kerran tapaan kosketinsoittaja Bobby Wood (yllä oik.), basisti Duke Bardwell ja rumpali Jerome “Stump” Monroe sekä nyt ensi kertaa showssa mukana olevat, Elviksen taustalaulajina tutuiksi tulleet Mary & Ginger Holladay (alla). Laulusolistina on jälleen karismaattinen Robert Washington.

Kosketinsoittaja Bobby Wood oli mukana muun muassa hittien In The Ghetto ja Suspicious Minds alkuperäislevytyksissä ja albumilla From Elvis in Memphis. Wood on esiintynyt myös muiden suurten nimien, kuten Neil Diamondin, Garth Brooksin ja Dusty Springfieldin kanssa.

Legendaarinen basisti Duke Bardwell teki Elviksen kanssa 181 keikkaa ja lukuisia levytyksiä. Molemmat ovat olleet mukana myös aiemmilla tribuuttikiertueilla.

Lyömäsoittaja Jerome "Stump" Monroe esiintyi Elviksen kiertueilla vakiorumpalin tilalla lukuisia kertoja Sweet Inspirations -yhtyeen riveissä ensimmäisestä Las Vegasin keikasta 1969 aina viimeiseen esiintymiseen 1977.

Mary & Ginger Holladay olivat 1960- ja 1970-luvuilla naispuolisten taustalaulajien kärkeä, jotka Elvis aina tahtoi mukaan levytyksilleen. Heidän vahvat äänensä kuuluivat muun muassa kappaleiden Sucpicious Minds ja In The Ghetto levytyksillä.

Konsertin laulusolistina on Maailman paras Elvis -kilpailun Memphisissä 2003 voittanut Robert Washington. Hänen äänensä ja sähköinen lavakarismansa luovat häkellyttävän Elvis-vaikutelman, jota mm. Elviksen turvamiehenä toiminut Sam Thompson on sanonut parhaaksi koskaan kuulemakseen. Washington nähtiin myös elokuvissa The Faithful ja Let’s Play House.

Tampere-talo 

Jaa

Viimeksi päivitetty 08.02.2013 18:20