Keskustori.fi

Sari Kanasen kahvilassa viihtyvät karvaturrit

Sara-koira fanittaa Koirakahvila Vainua.

Kyllä koiran vainu kertoo, mistä niitä herkkuja saa niin nelijalkainen kuin kaksijalkainen. Näin tuntuu tuumaavan 11-vuotias dalmatialainen Sara. Sen verran kova on vauhti, kun dalmis astuu isäntänsä kanssa Koirakahvila Vainuun Kuninkaankadulla.

Sara valitsee Vainun Special -herkun, jonka hänelle tarjoilee kahvilan omistaja Sari Kananen (yllä). Nam ja lurpsis! Herkku katosi Saran suuhun arviolta kolmessa sekunnissa...

– Reseptit ovat salaisia, mutta Vainun Special sisältää maksamakkaraa ja maissia eikä siinä ole vehnää. Taitaa olla maksamakkara tuo valttikortti, tuumaa kahvilan omistaja.

22-vuotias Sari Kananen oli haudutellut mielessään ajatusta omasta kahvilasta jo pitkään ja tiesi jo melko tarkkaan, millaisen hän sen halusi olevan. Lopullinen sinetti tuli 9. joulukuuta kesken unien.

– Heräsin viideltä siihen, että tiesin haluavani myydä luksustarvikkeita koirille ja perustaa Suomen ensimmäisen koirakahvilan. Kirjoitin idean ylös ja heti aamulla herättyäni lähdin sitä toteuttamaan.

– Jouluaattona sain kuulla uudesta laista, jonka mukaan koira voi tulla ravintolaan paikan omistajan luvalla. Se oli elämäni paras joululahja.

Myös Sari Kanasen oma koira ranskanbulldog Chic (yllä maalauksessa) innoitti koirakahvilan perustamiseen, ja kahvila aukesi maaliskuun alussa.

– Chic on auttanut minua herkkujen valmistamisessa. Se on aika nirso, ja jos Chic tykkää jostain välipalasta, niin varmasti tykkäävät muutkin.

Vainussa perussääntö on, että koiran tulee olla omistajan hallinnassa.

– Onhan se inhimillistä, että koira haukuu, kun tulee uusi kaveri sisälle. Muutama ilopissakin on pennuilta päässyt, mutta on meillä rättejä, millä siivoan. Sohvallakin saa olla, kunhan ei pöydälle kiipeä.

Kahvilaan voi poiketa koiran kanssa tai ilman nauttimaan suolaista tai makeaa. Tarjolla on lisäksi lounasaikaan kello 11–15 salaatteja paikan päällä syötäväksi tai mukaan. Koiralle on itsetehtyjen välipalojen lisäksi muun muassa naudankorvia ja keksejä sekä koiravarusteita.

Koirakahvila Vainu 

Jaa

Viimeksi päivitetty 25.05.2012 12:44