Keskustori.fi

Vapriikki avaa uudistetun Innovaatiot-näyttelyn

Elämyksellinen näyttely esittelee Tampereella keksittyjä innovaatioita.

Kuva: Reetta Tervakangas.

Juhannuksen jälkeen Vapriikissa voi tutustua tamperelaisiin innovaatioihin entistä laajemmassa ja elämyksellisemmässä näyttelyssä. Museossa voi muun muassa ajaa metsäkonetta simulaattorilla, opetella kitaransoittoa Wild Chords pelillä ja perehtyä Nokian tarinaan Tampereen seudulla.

Innovaatiot-näyttely avautuu kokonaan uudistettuna 26. kesäkuuta. Elämyksellisessä näyttelyssä kävijä voi vaikka tutkia, millaista valoa Suomen ensimmäinen hehkulamppu on tuottanut tai kokeilla kaupungissa valmistettujen hammaspyörien toimintaa. Oppaana innovaatioiden maailmassa toimii tamperelainen keksijä ja kelloseppä Juho Holmstén-Heiniö, joka vilistää animaatioissa ja kysyy kävijöiltä keskeisiä kysymyksiä.

Näyttely tuo esille lukuisia Tampereella keksittyjä tai kehitettyjä ilmiöitä: Tampereen masuunin (1844) rautapadasta matkataan 2010-luvun huippuosaamiseen lääketieteellisen teknologian ja pelien kehittämisen parissa.

Vapriikki on listannut kolmekymmentä Tampereen alueen keskeistä innovaatiota. Esillä ovat muun muassa maailman ensimmäinen kannettava puhesyntetisaattori Synte 2 (kuvassa), Nokian kommunikaattori, Hota-pulveri, biohajoava ruuvi ja ainutlaatuinen aivoverenkierron tutkimuslaite vuodelta 1973.

Näyttely kehittyy jatkuvasti. Mikä voisi olla seuraava tamperelainen innovatiivinen tuote tai ilmiö? Omat ehdotuksensa voi jättää esille Innovaatiot-näyttelyssä. 

Museokeskus Vapriikki

Jaa

Viimeksi päivitetty 20.06.2012 12:46