Keskustori.fi

Luuranko kulkee mukana artesaanin matkassa

Mervi Viitajylhän 1. näyttely esillä Työväenmuseo Werstaalla.

”Nii, mää oon siis Mervi Viitajylhä, Oulusta, Sanginjoelta Jylhänkylästä lähtösin. 28-vuotias, onnellinen ja itseni löytänyt (tai osan siitä). Oon opiskellut montaa eri materiaalia ja eikä se tunnu riittävän. Maailmassa on nii palio asioita mitä haluan opiskella, mutta seuraavana on opintolainojen maksu vuorossa. Eli töihin tän vuojen lopussa, paikka ei oo vielä selevillä.”

Näin alkaa Mervi Viitajylhän oma esittelyteksti, joka on esillä hänen ensimmäisen näyttelynsä yhteydessä Työväenmuseo Werstaalla. Monipuolinen kädentaitaja on valmistunut puusepäksi, hopeasepäksi ja tämän vuoden lopulla vielä suutariksi.

Mieleni mailla -näyttely esitteleekin nykyään Tampereella asuvan artesaanin osaamista hyvin. Teoksia on tehty puusta, hopeasta, nahasta ja paperimassasta.

Näyttelyn läpi kulkee konkreettisesti lanka, jonka pyörittämisen aloittaa käsinukke Herra Huopala ja lankaa neuloo Hilla Mummo. Puuseppä Viitajylhä on nikkaroinut hyllyn jalavasta ja pähkinäpuusta.

Näyttelyn isoin teos on kuusi metrinen naisfiguuri-maalaus Vieno Amalia. Alkuperäisen teoksen Viitajylhä maalasi asuntonsa seinälle. Esillä on myös kenkiä ja laukkuja.

Hopeakorut muodostavat ison osan näyttelystä.

– Hopia on intohimoni, mutta en halua tehdä sitä työkseni, että intohimo pysyy. Kun hyvä idea tulee, hopiaa työstäessä ei kuule eikä näe mitään...

Ideat syntyvät yleensä juuri ennen nukahtamista.

– Osa hopiakorujen aiheista on hyvin henkilökohtaisia. Jotain tapahtumaa tai oloa voi käsitellä korun kautta.

Shakkia hehkulampun valossa on kaulakoru.

Hopeakoruissa luuranko-teema on kulkenut mukana matkassa vuodesta 2007 lähtien, jolloin Viitajylhä opiskeli hopeasepäksi Toholammilla. Näin hän kertoo esittelytekstissään opiskeluajastaan.

”Jo ensimmäisenä vuonna löysinki sieltä intohimon kohteen. Hopia ja siitä saatavat pienet ystävät, Raadot."

– En usko, että luuranko enää lähtee pois. Se pysyy.

Mikä sinusta oikein tulee isona?

– Haluaisin tarpeistonhoitajaksi niin, että saisin käyttää työssäni eri materiaaleja ja ottaa käyttöön kaikki oppimani taidot.

Ja kuka tietää, mitä kaikkia kädentaitoja tämä nuori nainen vielä ehtii hankkimaan?

”Mun päässä on aivan liikaa luovaa hulluutta, joka aijaa mua vaa etteenpäin.”

Mieleni mailla -näyttely on esillä 1. heinäkuuta asti Työväenmuseo Werstaan Komuutissa.

Jaa

Viimeksi päivitetty 20.06.2012 18:23