Keskustori.fi

Saija ”Sani” Aartela hyppää syvälle pimeyteen

Klassikkotarina Frankenstein tulee heavymusikaalina.

Klassikkotarina Frankenstein saa uudet ulottuvuudet, kun madridilainen Amon Kivineva on säveltänyt siihen heavymusiikin. Heavymusikaali Frankenstein saa ensi-iltansa lauantaina 7. tammikuuta Teatteri Tapiossa. Musikaalin on ohjannut Timo Tapio.

Tarinassahan Victor Frankenstein, tiedemies ja elämän luoja, rakentaa ihmishahmon, josta syntyy rakkautta kaipaava rujo olento, hirviö. Frankensteinin roolissa nähdään Aki Hahto (yllä) ja hirviönä Jukka Puronlahti.

Frankensteinin rakastettua Elisabethia esittää Saija ”Sani” Aartela (yllä).

– Neljä kuukautta sitten Timo Tapio kysyi minua mukaan, enkä epäröinyt lähteä mukaan. Tässä on hieno Paavo Lehtosen suomennos, ja musiikki on Amon Kivinevan säveltämä. Hänellä on kauniita melodioita. Olkoon musiikin tyylilaji mikä tahansa, musiikin sielukkuus lähtee melodiasta. Lisäksi pidän raskaasta musiikista, siinä on oma tunnelatauksensa, kertoo Saija Aartela.

Vastanäyttelijät saavat häneltä pelkkää kiitosta kuin myös bändi, jossa soittavat Hatanpään musiikkilukion opiskelijat.

– Aki Hahto on uusi tuttavuus ja äärettömän lahjakas. Hänen kanssaan on helppo olla lavalla. Jukka Puronlahti loistaa hirviönä. Kaikkien kanssa palaset ovat naksahtaneet itsestään paikalleen.

Heavymusikaali Frankenstein työryhmä takaa vasemmalta näyttelijät Markku Loikala, Vesa Hasu, Jukka Puronlahti, Aki Hahto ja Saija "Sani" Aartela. Edessä Timo Tapio (vas.) ja Amon Kivineva.

Mikä on ollut haastavinta Elisabethin roolissa?

– Haastavinta on se, kun mennään syvälle pimeyteen. Se on vastapainoa laulamalleni, positiiviselle musiikille. Elämä ei ole pelkkää hyvää ja keltaista toukokuuta.

– Pimeän kautta voi löytää uusia näkökulmia elämään. Usein ihmisen pitää käydä mustissa vesissä, että pääsee valoon.

Ensi-ilta on noin vuorokauden päästä lauantaina 7. tammikuuta. Millaiset ovat fiilikset?

– Vähän oudolta tuntuu. Perjantaina on ennakkonäytös. Olkoon mikä tahansa uusi juttu teatterissa tai bändin kanssa, aina pitää olla pientä jännitystä ilmassa. Muuten se ei ole mistään kotoisin.

Pienen lapsen äiti sovittaa yhteen sujuvasti teatterin ja keikkailun Aikakone-bändin kanssa. Bändin hittejä on ollut muun muassa Keltainen, jossa lauletaan juuri keltaisesta toukokuusta.

– Meiltä on tulossa sinkku keväällä ja toivottavasti levykin jo keväällä. Teen myös omaa kolmatta soololevyäni, joka tulee vasta kun Aikakoneelta on takana kesän festarit ja syksyn keikat. Kesällä esiinnyn myös Valkeakosken kesäteatterin Villit Vuodet -musikaalissa.

Heavymusikaali Frankenstein on lumonnut ainakin Saija ”Sani” Aartelan.

– Olen sitä mieltä, että tämä pitää viedä isoille lavoille.

Frankenstein 7.1.–24.2. Teatteri Tapiossa.

Heavymusikaali Frankenstein

Jaa

Viimeksi päivitetty 25.05.2012 14:40