Keskustori.fi

Koskikeskuksen uudistushanke etenee

Uusi ilme valmis ensi vuoden joulukauppaan.

Koskikeskuksen laajoja uudistustöitä rauhoitettiin hieman joulun ajaksi, mutta nyt uudistus on jälleen täydessä vauhdissa. Muutostyöt jatkuvat tammikuussa Keskusaukion ilmeen uudistamisella. Samalla vaihdetaan myös Keskusaukiota ympäröivät liukuportaat, jotka ovat tulleet käyttöikänsä päähän.

– Kevään aikana myös Koskikeskuksen käytävät saavat uuden ilmeen, kun kauppakeskukseen asennetaan muun muassa uudet lattiat. Koskenportin pääsisäänkäynnin ja Keskusaukion välisillä käytävillä sijaitsevien liikkeiden edustat uudistetaan ensimmäisessä sekä toisessa kerroksessa, kertoo kauppakeskuspäällikkö Kai Niinimäki.

Keväällä aloitetaan lisäksi ulkojulkisivujen ja Ahtojääntorin puoleisen sisäänkäynnin uudistaminen. Kiinteistöön rakennetaan koskikylmään perustuva uusi jäähdytysjärjestelmä, ja YK-kerrokseen tulee uusia liiketiloja, jotka avautuvat kesällä 2012.

– Viime vuonna Koskikeskuksessa tehtiin jo isoja muutoksia; muun muassa Koskenportin pääsisäänkäynnin ilme uudistui ja kauppakeskuksessa avattiin monia uusia liikkeitä. Paljon tapahtuu myös tänä vuonna, lupaa Niinimäki.

Koskikeskuksessa toimii noin 80 liikettä, palvelua ja ravintolaa. Kauppakeskuksen vuokrattava liikepinta-ala on uudistuksen jälkeen 28 600 m2. Kävijämäärä vuonna 2010 oli 5,8 miljoonaa ja myynti 115,7 miljoonaa euroa. Koskari goes NEW -uudistushanke valmistuu joulukauppaan 2012.

Jaa

Viimeksi päivitetty 25.05.2012 14:36