Keskustori.fi

Tampereelle tulee ensimmäistä kertaa venetsialaiset

Von Hertzen Brothers -yhtyeen ainutlaatuinen esiintymislava: Takon voimalaitoksen katto.

Venetsialaiset rantautuvat Tampereelle oikein kunnolla ensi lauantaina 25. elokuuta. Tapahtuma tuo veden, tulen ja valon juhlanäytöksen keskustaan veden äärelle. 

Venetsialaiset huipentuvat Ratinan suvannon ja Tammerkosken Takon voimalaitoksen välisellä alueella tulinäytökseen sekä Von Hertzen Brothers -yhtyeen musiikkia, valoa ja tulta yhdistelevään konserttiin kello 21. Bändin esiintymislava on yli kymmenen metrin korkeudessa oleva Takon voimalaitoksen katto.

– Vaikka olemmekin tällä hetkellä uppoutuneet totaalisesti uuden materiaalin työstämiseen, ei näin huikeasta spektaakkelista yksinkertaisesti voi kieltäytyä. Visuaaliset puitteet; tuli, vesi, pato sekä sopivasti Von Hertzen Brothersin eeppisempää laitaa kyntävä settilista – Melkein jopa harmittaa, että itse on lavalla eikä pääse yleisöstä käsin kokemaan tätä pyromusikaalia, hehkuttaa yhtyeen kitaristi Kie von Hertzen.

Venetsialaiset levittäytyvät kello 18–24 Kehräsaaren, Ratinan suvannon ja Laukontorin ympäristöön. Muun muassa Satamakadun yrittäjät sekä Kehräsaaren kivijalkaliikkeet pitävät puotinsa auki yleisölle lauantai-iltana.

Venetsialaisten taustalla ovat uudenvuoden Timantteja taivaalla -ilotulitusnäytöksestäkin vastannut Koskiravintolat Oy yhteistyökumppaneineen.

Tampereen venetsialaiset

Jaa

Viimeksi päivitetty 22.08.2012 17:05