Keskustori.fi

Maria Lund ensi-illan alla: Lataus on valtava

Liz-musikaali kertoo filmitähden intohimoisesta elämästä. Ensi-ilta TTT:ssä 6. syyskuuta.

Kuva: Petri Kovalainen.

Elizabeth Taylor oli yksi Hollywoodin suurimmista tähdistä, glamouria uhkuva ikoni ja Oscar-palkittu näyttelijä. Tampereen Työväen Teatteri tuo Suurelle näyttämölle musikaalin Liz, joka saa ensi-iltansa torstaina 6. syyskuuta. Nimiroolia näyttelevät Sinikka Sokka ja Maria Lund (yllä).

Kerrotko lyhyesti roolistasi, Maria Lund?

– Näyttelen Elizabeth Tayloria nuorena, aina siihen saakka kun hän erosi Richard Burtonista.

Mikä on ollut haastavinta?

– Työskentely ohjaaja Tiina Brännaren kanssa. Hän on perfektionisti, joka piiskaa koko työryhmän huippukuntoon. Hän on innostava ja erittäin vaativa.

Millainen kuva sinulla oli aikaisemmin Elizabeth Taylorista ja entä nyt, kun näyttelet häntä? 

– Hän oli minulle aiemmin kaunis ja lukuisista avioliitoistaan tuttu näyttelijätär, joka kaverasi Michael Jacksonin kanssa. Tähän rooliin valmistautuessani olen tutustunut häneen aivan eri tasolla. Hän oli äärimmäisen mielenkiintoinen ihminen: moderni tasa-arvon ja seksuaalivähemmistöjen puolustaja, kivenkova liikenainen, lapsellinen romantikko ja viekoitteleva äkäpussi.

Ensi-ilta on torstaina 6.9., millaiset ovat fiilikset?

– Ennakot ovat menneet hyvin, ja lataus on valtava. Jännittää ihmisten reaktiot ja arviot. Työryhmänä olemme tehneet hienon työn ja uskomme toisiimme vahvasti. Taidamme kaikki olla aivan uudella tavalla rakastuneita Liziin.

Mitä muuta kuuluu syksyysi?

– Syksy menee työn puolesta totaalisesti Lizin merkeissä. Onneksi kotona saan vastapainoksi olla kurahaalareissa telmivä, pienen poikani äiti.

Tampereen Työväen Teatteri

Jaa

Viimeksi päivitetty 06.09.2012 13:36