Keskustori.fi

Made in Bangkok tirkistää kaukomatkailuun

Näyttelijä Jerry Wahlforss sai mahtavan tilaisuuden.

Ryhmä länsimaalaisia – englantilaisia, tai yhtä hyvin suomalaisia – tekee välilaskun Bangkokiin. Ollaan idän ja lännen törmäyskurssilla, mutta ennen kaikkea sisäisellä törmäyskurssilla.

Anthony Minghellan kirjoittama Made in Bangkok saa ensi-iltansa torstaina 4. lokakuuta Tampereen Teatterissa.

Helsingissa asuva Åbo Svenska Teaterin näyttelijä Jerry Wahlforss (yllä vas.) vierailee ensimmäistä kertaa TT:ssä.

Kerrotko roolistasi ja näytelmästä?

– Näyttelen thaimaalaista hotellityöntekijää, joka on mun ikäinen kaveri (37 vuotta). Hän on tehnyt aika pitkään duunia ja oppinut tuntemaan erilaisia ihmistyyppejä. Hän on taitava lukemaan ihmisiä ja osaa ottaa hyödyn heistä. Hän näkee, millaisia palveluja ihmiset tarvitsevat ja tuo niitä tarjolle.

– Näytelmä on draama moraalista, oikeasta ja väärästä. Se kertoo siitä, miten ihmiset käyttäytyvät kun ovat poissa kotoa lomalla. Lomallehan usein lataudutaan jo etukäteen tyyliin ”nyt bailataan” ja saatetaan käyttäytyä rumasti.

– Näytelmä on myös tosi hauska. Ohjaaja Johanna Freundlich on roolittanut roolit hyvin, ja tässä on tosi taitavia näyttelijöitä.

Miten päädyit näytelmään?

– Olin tehnyt Johannan kanssa yhteistyötä Helsingissä Angels in America -esityksessä. Viimeisessä esityksessä Johanna kysyi, lähdenkö Tampereelle. Sanoin heti kyllä, vaikka en tiennyt näytelmästä mitään. On mahtava tilaisuus suomenruotsalaiselle näyttelijälle päästä töihin tänne ja suomenkieliseen teatteriin. Se ei ole ihan jokapäiväistä suomenruotsalaiselle näyttelijälle.

Mikä on ollut roolissasi haastavinta?

– Uskottavuus, päästä ihon alle. Iso haaste on kielenkäyttö ja olemuskin.

– Toinen mukava haaste oli se, kun kaikki työkaverit ovat uusia tuttavuuksia. Alussa on aina pieni kysymysmerkki, miten löydetään yhteinen sävel, mutta aika nopeasti se löytyi. Tosi kivasti on mennyt ja mut on otettu hyvin vastaan.

Ensi-ilta on torstaina 4. lokakuuta. Millaiset ovat tunnelmat tällä hetkellä?

– Erittäin hyvät, kiitos. Paketti on hyvin kasassa. Pari päivää sitten olisi jo voinut olla ensi-ilta. Mukavalla tavalla jännittää, millaiset ovat TT:n yleisön reaktiot.

Onko sinulla mitään rituaaleja ennen kuin astut lavalle?

– Ei ole mitään outoja juttuja. Lämmittelyä, fiiliksen luomista ja kollegoiden silmiin katsomista. Peilataan, missä mennään ja että ollaan samalla sivulla, kun mennään lavalle.

Kuvat: Harri Hinkka.

Tampereen Teatteri

Jaa

Viimeksi päivitetty 04.10.2012 14:12