Keskustori.fi

Händel-kuoro ja Helsingin Barokkiorkesti tuovat valoa ja lämpöä marraskuun iltaan

Konsertti Pyhä Cecilia, sävelten suojelija sunnuntaina 18. marraskuuta Tuomiokirkossa.

Kuva: Joel Maisalmi.

Händel-kuoron vuoden 2012 pääkonsertti nähdään ja kuullaan kello 18 sunnuntaina 18. marraskuuta Tampereen Tuomiokirkossa. Händel-kuoro esittää muusikoiden suojeluspyhimykselle Pyhälle Cecilialle omistettua musiikkia a cappella ja Helsingin Barokkiorkesterin säestyksellä.

Kuinka suuri panostus konsertti on, Händel-kuoron tiedottaja Marjo Nurmi?

– Näin ison konsertin tuottaminen on harrastajayhteisölle iso urakka, ja siinä otetaan myös melkoinen taloudellinen riski, kun budjetit liikkuvat kymmenissä tuhansissa euroissa. Maineikkaan orkesterin tuominen mukaan Helsingistä asti takaa toisaalta paremmat mahdollisuudet saada näkyvyyttä ja lisätä konsertin kiinnostavuutta. 

– Tavalliselle kuorolaiselle konserttivalmistelut ovat tietenkin sitä harrastuksen syvintä ydintä, laulamista ja harjoittelua, musiikkiin tutustumista ja yhteissoinnin harjoittelua, mukavaa yhdessä tekemistä. 

– Kuoron hallitus on se työrukkanen, jolle jää konsertin järjestelytyöt. Ja niitä riittää: tilavaraukset konsertille ja harjoituksille, markkinointi, apurahahakemukset, sopimukset, hankesuunnitelmat, käsiohjelmat, budjetoinnit... 

 – Tämänkertaisen musiikin harjoittelun olemme alkaneet jo 2010. Meillä on usein tapana ottaa tulevasta ohjelmistosta pieniä paloja, jotka harjoitellaan ensin esityskuntoon ja niitä myös esitetään esimerkiksi  jumalanpalveluksissa. Näin laulajisto tutustuu ensin pienin paloin säveltäjän ja aikakauden tyyliin, ja koko teoksen haltuunotto on näin helpompaa.

– Uuden, ison ja haasteellisen teoksen haltuunotto on aika työteliäs tehtävä. Kun jonkin osan osaa jo hyvin, pääsee välillä nauttimaan myös laulamisen riemusta, ja sitten jaksaa taas tahkota nuoteista ihan uutta ohjelmistoa. 

– Alessandro Scarlattin Messa di Santa Ceciliasta esitimme pieniä pätkiä jo loppuvuonna 2011, keväällä 2012 vähän isompia osia yhdessä solistien kanssa. Toisen teoksemme Brittenin Hymn to St. Cecilia harjoittelimme viime syksyksi Italiaan, jossa konsertoimme kolmasti Toscanan alueella eri kaupungeissa.

– Siitä huolimatta aika tuntuu aina loppuvan kesken, ja pääkonsertin päivä tulee liian nopeasti. Syy on myös siinä, että mitä paremmin osaa, sitä enemmän kasvavat myös omat laatuvaatimukset.

Kerrotko hieman omasta taustastasi kuorossa?

– Laulan alttojen rivissä. Tänä syksynä tulee kymmenen vuotta täyteen händeliläisenä. Tämä on ensimmäinen kuoroni, johon heti tykästyin. Olen ollut aika aktiivisesti mukana koko ajan myös erilaisissa yhdistystehtävissä, jos en hallituksessa niin sitten muuten vain avustavissa tehtävissä nettisivujen päivittäjänä tai käsiohjelman toimittajana. 

Händel-kuoron taiteellinen johtaja Debra-Gomez-Tapio ja tenori Juha Yli-Knuuttila Mozartin Requiemin esityksessä Tampereen tuomiokirkossa vuonna 2007. Kuva: Joel Maisalmi.

Mikä barokkimusiikissa viehättää?

– Barokkimusiikissa minua viehättää monikin asia: ensinnäkin se on minusta helposti lähestyttävää. Laulan mielelläni barokkimusiikkia myös yksinlaulua harjoitellessani, koska se antaa laulajalle tilaa tulkita ja luoda itse. Barokkisäveltäjät eivät kirjoittaneet esimerkiksi barokille tyypillisiä ornamentteja, korukuvioita kovinkaan tarkasti nuotteihin, vaan luottivat siihen, että tulkitsija osaa koristella haluamallaan tavalla teosta.

– Pidän myös siitä, että barokille tarinankerronta on tärkeä;  musiikin tehtävänä on tukea tekstiä eikä päinvastoin, kuten monessa myöhemmän tyylilajin musiikissa. Minä pidän tarinankerronnasta. 

Kenelle erityisesti suosittelet sunnuntain reilun tunnin kestävää konserttia?

– Suosittelen tietysti kaikille musiikinystäville. En ole koskaan kuullut niin iloista, valoista ja riemukasta kirkkomusiikkia kuin Scarlattin Messa di Santa Cecilia, ja leikkisä on Britteninkin teos. Ne sopivat siis hyvin pimeään marraskuun iltaan tuomaan valoa ja lämpöä. Konsertin teemahan on Pyhä Cecilia, musiikin ja muusikoiden suojeluspyhimys. Antakoon hän potkua meille ja orkesterille, jotta voimme välittää tuon kauniin musiikin ilon ja lämmön kaikille kuulijoille.

Händel-kuoro

Jaa

Viimeksi päivitetty 16.11.2012 13:44