Keskustori.fi

Saiturin joulu ensi-illassa TT:ssä – Kaunis tarina hyvyydestä ja oikeudenmukaisuudesta

Saiturin roolia näyttelevä Ilkka Heiskanen rakastaa joulua. Hän paljastaa suuren salaisuuden: kenelle kollegalle pukki tuo lahjan ja millaisen?

Saiturin joulu on Charles Dickensin rakastettu kertomus itsekkäästä ja läpeensä paatuneesta Scroogesta. Saiturin joulu saa ensi-iltansa perjantaina 7. joulukuuta Tampereen Teatterissa. Näytelmän ohjaa Tommi Auvinen.

Ilkka Heiskanen (yllä) näyttelee Saituria.

Kerrotko roolistasi?

– Saituri on äärimmäisen pihi, oman edun tavoittelija. Hän on kylmä, saita ja paha eikä hänessä ole ripaustakaan empatiaa, ystävällisyyttä ja lempeyttä. Ihmeellisten sattumien ja hyvien henkien kautta hänestä tulee hyvä ihminen.

Mikä roolissa ja näytelmässä viehättää sinua?

– Tämä versio on perinteistä teatteria. Näytelmä on samankaltainen kuin, mitä itse lapsena näin esityksiä: hienoja lavastuksia ja hienoa musiikkia. Tätä on tekemässä hyvä porukka ja hyvä ohjaaja Tommi Auvinen.

Millaisia esityksiä näit lapsena?

– Näin muun muassa Lintu sininen ja Kolme iloista rosvoa. Se taisi olla Peter Pan tai jokin vastaava näytelmä, jonka jälkeen olin pitkään haltioitunut ja ihan muissa maailmoissa.

– Äitini näytteli 1940-luvulla Varkaudessa ja kun vanhempani asuivat Hämeenlinnassa, he näyttelivät harrastelijateatterissa. Myöhemmin pääsin heidän kanssaan usein teatteriin.

Kuva: Harri Hinkka.

Mikä on ollut haastavinta Saiturin joulussa?

– Ehdottomasti haastavinta on kokonaisuuden haltuunotto. Tässä on niin paljon osatekijöitä ja keskittymisen on oltava kohdallaan, jotta kaikki asiat loksahtavat paikoilleen.

Veljesi Kari Heiskanen näyttelee myös Saiturin roolia samaan aikaan Kansallisteatterissa. Miltä tuntuu, kun teillä on sama rooli samaan aikaan?

– Tämä on kerrassaan verratonta. Hieno ja hauska yhteensattuma. Kun Tommi Auvinen kysyi minua rooliin, soitin välittömästi veljelleni ja kerroin, että näyttelen myös Saituria.

Onko sinulla mitään erityisiä rituaaleja ennen kuin astut lavalle?

– Minun tulee rupateltua kanssanäyttelijöiden kanssa paljon. Se on tapani purkaa näyttämöjännitystä pois. Kun puen roolivaatteita ylleni, höpötän itsekseni taukoamatta. Se on epämääräistä jorinaa, kuten repliikkejä ja kommentteja omasta tilastani roolihenkilönä. Se auttaa minua saamaan koneistoni käyntiin.

– Esityspäivänä päivärytmini menee samalla tavalla. Tietty aika ennen esitystä juon kupin kahvia ja tiettynä aikana käyn repliikit läpi. Kohtaukset käyn läpi mielikuvaharjoittein.

Oletko jouluihminen?

– Olen niin jouluihminen kuin vain voi olla. Suurena salaisuutena paljastan, että ostan kollegalleni Mari Turuselle joululahjaksi Umbron toppapuvun. Olemme näytelleet Fingerpori-näytelmässä Espoon Kaupunginteatterissa. Minun piti ostaa toppapuku hänelle lahjaksi jo ensi-iltaan, mutta hankin sen nyt pukinkonttiin Marille.

Tampereen Teatteri

Jaa

Viimeksi päivitetty 07.12.2012 00:14