Keskustori.fi

Tampereen taidemuseossa ja samalla ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa: Dashi Damdakovin näyttely

Myyttien maailma -näyttely on esillä toukokuun alkuun asti.

Kuva. Dashi Namdakov: Astrologi.

Tampereen taidemuseon kevään näyttelyssä pääsee ihailemaan hurjia veistoksia sekä taidokkaita, jopa korumaisia pienoisveistoksia, kun Venäjältä tuleva "supertähti" Dashi Namdakov esittäytyy ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa. Näyttelyn teokset on tuotu taiteilijan työhuoneelta Moskovasta ja Pietrasantan valimoilta Firenzestä.

Burjattien Picassoksi sekä Siperian Gigeriksikin tituleeratun kuvanveistäjän näyttely avautui 26. tammikuuta, ja se jatkuu aina toukokuun alkuun asti. Siperialaisen kuvanveistäjän ja kuvataiteilijan taiten tehdyissä pronssisissa veistoksissa ja jalokivin koristelluissa pienoisveistoksissa yhdistyvät burjaattien kansantaide ja samanistiset uskomukset, Tiibetin buddhalaisuus, aasialaisen taiteen kuvasto sekä länsimainen taideperintö.

Ukurikin kaupungissa vuonna 1967 syntynyt Dashi Namdakov on burjaatti. Kansaa pidetään Tsingis-kaanin suorina jälkeläisinä. Namdakov on käsityöläissukua, ja hän käyttääkin suvereenisti erilaisia kuvataiteen ilmaisutapoja tehden yhtälailla grafiikkaa kuin isoja veistoksia ja koruja.

Kuvassa Dashi Namdakov.

Myyttien maailma -näyttelyssä teosten koko vaihtelee miniatyyrimäisen herkästä Prinsessasta vaikuttavaan kaksimetriseen Ryöstöön. Teosten muotokieli tukee sisältöä. Osa veistoksista on karkeapintaisia ja suurpiirteisiä, toiset sileitä ja pikkutarkkoja.

Namdakovin kuva-aiheet tulevat aron nomadien kansantarustosta ja uskonnoista, joista taiteilija nostaa esiin erilaisia hahmoja. Jotkut ovat historiallisia henkilöitä, mutta iso osa veistoksista saa innoituksensa eläimistä, erityisesti ihmisten ja eläinten sekamuodoista ja erilaisista voimaeläimistä. Namdakovin teoksissa kohtaavat samanistiset legendat, buddhistinen maailmankuva, idän muinaisten korkeakulttuurien historia ja mytologia.

Dashi Namdakov: Haluaisin ymmärtää burjatialaista ja buddhalaista perinnettä, älyllisesti kuitenkin uskon että jokin sisälläni tuntee sen paremmin kuin minä itse.

Dashi Namdakov – Myyttien maailma 26.1.–5.5.2013.

Tampereen taidemuseo

Jaa

Viimeksi päivitetty 28.01.2013 18:30