Keskustori.fi

Kesän puistokonsertteihin etsitään esiintyjiä

Haku on helmikuun ajan. Kesäkonserttien esiintyjiksi haetaan tamperelaisia bändejä, orkestereita, kuoroja ja tanssiryhmiä.

Tanssinopetusta Haiharan taidekeskuksessa viime kesänä. Kuva: Gala Kerezova.

Tampereen puistoissa ja pihoilla järjestetään ensi kesänä noin 160 ilmaista kesäkonserttia. Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut etsivät konserttien esiintyjiksi tamperelaisia bändejä, orkestereita, kuoroja ja tanssiryhmiä. Haku on helmikuun ajan.

Perinteisen puistokonserttisarjan konsertteja järjestetään kesä-, heinä- ja elokuussa ympäri kaupunkia yli 30 eri tapahtumapaikassa. Tänä vuonna esiintymisiä viedään entistä enemmän kaupunginosiin. Uusiksi esiintymispaikoiksi on kaavailtu muun muassa Vuoresta, Takahuhtia ja Nekalaa.

Eniten konsertteja tullaan kuitenkin järjestämään viime kesänä valmistuneella Vanhan kirjastotalon puistossa sijaitsevalla Laikunlavalla. Lava tulee olemaan ensimmäistä kertaa käytössä läpi kesän, joten entistä useammalle artistille tarjoutuu esiintymismahdollisuus uudella kesäestradilla.

Esiintyjiksi etsitään erityisesti tamperelaisia harrastusryhmiä ja -yhdistyksiä. Esiintyjille maksetaan esiintymisistä pieni palkkio. Haku konserttiesiintyjäksi tapahtuu sähköisesti Tampereen kaupungin kulttuuripalveluiden nettisivuilla. 

Lue lisää

Jaa

Viimeksi päivitetty 06.02.2013 13:15