Keskustori.fi

Treffit on vienyt Päivi Mäkistä jo punaiselle matolle

Filkkarit tulee taas – Tampere täyttyy lyhytelokuvista 6.–10. maaliskuuta.

Lyhytelokuva Treffit kertoo pojasta, joka joutuu isännöimään treffejä äitinsä kollikissalle.

– Noin 7,5 minuuttia kuplivaa iloa. Treffit on naurattanut paljon ulkomailla, ja hirveän yllättyneitä olemme olleet elokuvan menestyksestä ja sen saamasta huomiosta. Hauskaa tätä oli tehdä, iloitsee elokuvassa intohimoisesti asiaansa suhtautuvaa kissankasvattajaa näyttelevä Päivi Mäkinen (yllä).

Treffit on tosiaan jo niittänyt mainetta ja kunniaa ulkomailla. Tammikuussa se voitti Yhdysvalloissa Sundancen elokuvajuhlien kansainvälisen lyhytelokuvakilpailun, ja lisäksi se sai nuorisojuryn erikoismaininnan Berliinin elokuvajuhlilla helmikuussa. 

Tampereen lyhytelokuvajuhlilla Jenni Toivoniemen ohjaama ja käsikirjoittama Treffit kilpailee kotimaisessa ja kansainvälisessä sarjassa.

– Lyhytelokuvassa meitä on keskiössä kolme erilaista ihmistä, joista jokainen puoltaa omia asioitaan ja omaa näkökulmaansa. Treffit on hauska omassa kiusallisuudessaan.

Siinä näyttelevät Mäkisen lisäksi Oskari Joutsen, Anna Paavilainen ja Tarja Heinula.

Mikä Treffit-lyhytelokuvassa erityisesti kiehtoo sinua?

– Siinä on niin hienovarainen tunnemaailma ja ihan mieletön äänimaailma.

Millaista oli Berliinin elokuvajuhlilla?

– Onhan se hienoa, kun kerran elämässä pääsee punaiselle matolle. Berliini oli meille kaikille entuudestaan tuttu paikka. Kiireistä oli niin, että sampanjat jäi juomatta.

Entä Tampereella, jos vaikka voitto napsahtaa?

– Kyllä se on kilistyksen paikka, mutta emme edelleenkään ole sillä mielin, että ilman muuta palkinto tulee eikä meillä ole palkintojen suhteen etunoja-asemaa. Mukava on tulla entiseen kotikaupunkiini Tampereelle ja nähdä kavereita.

Tampere Film Festival

Jaa

Viimeksi päivitetty 05.03.2013 16:03