Keskustori.fi

Tampereen Työväen Teatteri julkaisi syksyn ohjelmistonsa – Luvassa kantaesitysten teatterisyksy

Suurella näyttämöllä ensi-illat aloittaa Prinsessa-musikaali.

Kuva: Petri Kovalainen.

Ensi syksynä Tampereen Työväen Teatterissa nähdään kaikkiaan kuusi ensi-iltaa, joista kaikki ovat kantaesityksiä.

Suuren näyttämön syyskuun suurimmat ensi-illat ovat Arto Halosen ohjaama Prinsessa-musikaali sekä Vuonna 85 -tekijöiden uutuus Kulkuri. Prinsessa-musikaalin pääroolissa nähdään Tampereelta kotoisin oleva Armi Toivanen (yllä). Kulkuri on hauska sukellus kaikkien aikojen tunnetuimman koomikon, Charles Chaplinin, maailmaan. Draamakomediaa tähdittää Eppu Salminen,  käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaavat Riku Suokas ja Heikki Syrjä.

Lokakuussa Suurelle näyttämölle vyöryy britti-sarjana tunnettu komedia Maanalainen armeija, jonka ohjaa Mika Eirtovaara. Juonikkaana ja hyötyä tavoittelevana kahvilanpitäjä Renénä nähdään TTT:ssa vieraileva Ola Tuominen.

Vanhan päänäyttämön valtaa syksyllä hullunhauskasta kummajaisperheestä kertova musikaalikomedia The Addams Family. Teatterikäsikirjoituksen on suomentanut ja ohjannut Tiina Puumalainen.

Kellariteatterissa nähdään syksyllä Sirkku Peltolan uutuusnäytelmä Ihmisellinen mies, jonka pääroolia näyttelee Auvo Vihro. Näytelmä kertoo kuusikymppisestä kaikkensa menettäneestä miehestä, jonka muutoksen tuulet kuljettavat toiseen kaupunkiin, uusien haasteiden ja ihmisten pariin.

Kellariteatterin toinen ensi-ilta on henkeäsalpaava rakkaustarina Hiljaiset sillat. Robert James Wallerin kirjan tarina on ihastuttanut Clint Eastwoodin ja Meryl Streepin elokuvana, ja nyt on uuden näyttämösovituksen aika. TTT:ssä perheelleen omistautuneena yksinäisenä Francescana nähdään Teija Auvinen ja työlleen omistautuneena valokuvaaja Robertina Auvo Vihro.

Syksyn 2013 ensi-illat TTT:ssä:
3.9. Hiljaiset sillat, Kellariteatteri
5.9. Prinsessa, Suuri näyttämö 
25.9. Ihmisellinen mies, Kellariteatteri
26.9. Kulkuri, Suuri näyttämö
4.10. The Addams Family, Vanha päänäyttämö
17.10. Maanalainen armeija, Suuri näyttämö 

Tampereen Työväen Teatteri

Jaa

Viimeksi päivitetty 12.03.2013 21:11