Keskustori.fi

Suomen pienimmät kirjamessut tulevat kolmatta kertaa

Vihtorin kirjaston kirjamessuilla vieraina muun muassa Sofi Oksanen, Jörn Donner ja Kauko Röyhkä.

Kirjamessujen päätapahtuma on lauantaina Ilveksessä, missä ensimmäiseksi kirjailijavieraaksi saapuu Kauko Röyhkä. Kuva: Keskustori.fin arkisto.

Kolmipäiväiset ja kolmatta kertaa järjestettävät Vihtorin kirjaston kirjamessut ovat 21.–23. maaliskuuta. Teemana ovat sukupolvikokemukset.

Messuilla etsitään seuraavaa kansainvälistä menestyjää, juhlitaan Heikki Salon tuotantoa sekä valitaan vuoden 2013 Lause-Finlandia -voittaja. Kirjailijavieraina nähdään esimerkiksi Sofi Oksanen, Jörn Donner, Juha Itkonen, Kari Enqvist, Karo Hämäläinen ja Kauko Röyhkä. Kirjamessuilla myönnetään nyt ensi kertaa Tulenkantaja-palkinto, joka jaetaan raadin mielestä kansainvälisesti menestyskelpoiselle suomalaiselle kirjailijalle.

Suomen pienimmät kirjamessut on aikaisemmin pidetty pelkästään Vihtorin kirjastossa Hotelli Tammerissa.

– Tavoitteenamme on ollut rakentaa Suomen pienimmät kirjamessut, mutta nyt näyttää pahasti siltä, että saatamme epäonnistua tavoitteessamme. Haluamme kuitenkin, että jokainen messuille tulija mahtuu hyvin kuuntelemaan kirjailijoita, ja siksi tapahtuma on tänä vuonna laajentumassa myös Hotelli Ilvekseen, tapahtuman taiteellinen johtaja Jussi Lähde toteaa.

Torstaina ja perjantaina viihdytään Vihtorin kirjastossa, ja lauantaina kirjamessujen päätapahtuma pidetään Ilveksessä. Ennen päätapahtumaa elokuvateatteri Niagarassa esitetään klo 11 Kauko Röyhkän omaelämäkerrallinen elokuva Miss Farkku-Suomi.

Vihtorin kirjaston kirjamessut

Jaa

Viimeksi päivitetty 20.03.2013 14:48