Keskustori.fi

Tunne Tampere -tapahtuma ja Eurooppalainen ruokatori tuovat eloa Hämeenpuistoon

Katso vinkkejä, mitä kaupunkitapahtumassa voi tehdä ja nähdä. Keskustori.fi poimi houkuttelevia tapahtumia.

Toista kertaa järjestettävä kaupunkitapahtuma Tunne Tampere ja Eurooppalainen ruokatori alkavat keskiviikkona 8. toukokuuta ja päättyvät 20. toukokuuta Hämeenpuistossa. Alueella on koko tapahtuman ajan tarjolla tamperelaisten pop-up -ravintoloiden ja kansainvälisten kauppiaiden herkkuja.

Tapahtuma on avoinna joka päivä klo 11–22, ja lava- ja puisto-ohjelmaa nähdään päivittäin. Houkuttelevia tapahtumia, joista Keskustori.fi poimi tähän muutamia.

Keskiviikko 8.5. klo 20. Jääkiekkoa heti avajaispäivänä screeniltä. Mikäs sen parempaa ohjelmaa keskiviikkoillaksi kuin jääkiekko, kun MM-kaukalossa pelaavat USA-SUOMI. Itse asiassa kaikki Suomen alkusarjan pelit saavat ottamaan suunnan kohti Hämeenpuistoa sekä tietysti mitalipelit sunnuntaina 19.5.

Perjantai 10.5. klo 18. Manserock jyllää, kun huhtikuussa debyyttialbuminsa julkaissut Rockwalli nousee lavalle. Mielenkiintoista nähdä ja kuulla livenä nuorten kavereiden meininkiä ja musiikkia. Lue Keskustori.fin juttu: Rockwallin laulajan kolme esikuvaa

Lauantai 11.5. Liikuntapäivä kiinnostaa kovasti, kun vielä voi saada vinkkejä ja lisäpontta omaan harjoitteluunsa. Ohjelmassa muun muassa opetusta kahvakuulassa ja crosstrainingissa. Ainakin puistojumppa saa viimeistään liikkeelle. Päivän aikana lavalla nähdään myös Kukkaistyttö-finaali.

Maanantaina 13.5. Kirjan-vaihtopäivä. Kierrättäminen kannattaa aina, ja saapahan kesäksi taas uutta lukemista.

Torstai 16.5. Tankotanssija Henriikka Roon esiintyminen on pakko nähdä. Tankotanssi vain on niin kaunista, varsinkin kun esittäjä on huipputanssija. Visuaalinen elämys! Lavalle pääsee myös halukkaat testaamaan, miten tankotanssi sujuu.

Perjantai 17.5. Muodin Yössä on paljon mielenkiintoista ohjelmaa, kuten tyylivinkit eri vartalotyypeille. Korkokenkäkoulu. Kyllä vain, se voisi olla tarpeen.

Sunnuntai 19.5. All Bright -puistokirppiksille pääsee kuka tahansa myymään (ilmoittautuminen Tunne Tampere -sivulla). Viltti toimii pöytänä. Loistava idea. Toivottavasti aurinko paistaa. Kirppiksen jälkeen voi jäädä vielä katsomaan ja jännittämään MM-jääkiekon mitalipelejä.

Tarkempi ohjelma Tunne Tampere -sivulla

Jaa

Viimeksi päivitetty 09.05.2013 14:03