Keskustori.fi

Eija Ahvenjärvi valittiin vuoden yrittäjänaiseksi Tampereella

Kauppahallin kasvatilla tulee yrittäjänä täyteen 16 vuotta tänä vuonna.

Vuoden yrittäjänainen Eija Ahvenjärvi sai kutreilleen perinteisen kukkaseppeleen. Kruunaajana viime vuoden yrittäjänainen Annikki Saario (oik.). Onnittelemassa Nordean Karita Mäkinen. Kuva: Tampereen Yrittäjänaiset.

Tampereen vuoden 2013 yrittäjänainen on Eija Ahvenjärvi. Hän on Juustosopin kauppias Kauppahallista.

Eija Ahvenjärven kertoo itsestään seuraavaa.

– Mitäpä tämä kauppahallin kasvatti sitten osaisi itsestään kertoa. Äiti osti Juustosopin vuonna 1989 ja pyysi minut yhtiökumppaniksi. Kesäkuun 1. päivä 1997 minusta tuli yrittäjä äitini jäädessä eläkkeelle, eli kuusitoista vuotta tulee täyteen tänä vuonna. Juustosoppi on kasvanut tasaista tahtia ja työllistää tällä hetkellä itseni lisäksi kolme vierasta työntekijää.

– Mieheni Matti on myös liittynyt remmiin mukaan virkanimikkeellä juustoauton kuljettaja. Juustoauto on ollut haaveeni jo muutaman vuoden ajan, mielessäni ajatusta ja toteutusta pyörittelin, mutta vasta yrittäjän ammattitutkintoa suorittaessani tajusin, että nyt jos koskaan tämä hanke pitää toteuttaa. Juustoauto lähti liikenteeseen huhti-toukokuun vaihteessa ja hyvin on otettu vastaan. 

– Tämä työ ei tosiaankaan tunnu työltä, vaan koemme yrittämisen ja onnistumisen iloa, ja mikä parasta saamme olla ja tehdä työtä, jota rakastamme.

Tampereen Yrittäjänaiset kertovat tiedotteessaan, että Eija Ahvenjärvi on ammatissaan osaava, ystävällinen ja asiakaspalvelun taitaja. Hän hallitsee oman alansa esimerkillisesti ja kehittää yrityksensä toimintaa innovatiivisesti.

Tampereen Yrittäjänaiset ry valitsee keskuudestaan vuosittain vuoden yrittäjänaisen, joka on ansiokkaasti toiminut yrittäjänä ja kehittänyt omaa työtään. Vuoden Yrittäjänainen valinnalla halutaan nostaa esiin yrittäjänaisten työtä, osaamista ja rautaista asennetta yrittäjyyttä kohtaan.

Jaa

Viimeksi päivitetty 15.05.2013 21:21