Keskustori.fi

Reckless Love kruunaa Kukkaisrockin

Kukkaisrock käynnistää Kukkaisviikot, katso bändiesittelyt ja aikataulut.

Perjantaina 26.7. Keskustorilla

14.00 Rockwalli
Tarttuvia melodioita, aitoa ja näyttävää kitararokkia sekä karismalla ja asenteella varustettujen rokkikukkojen lavashowta, joka ei jätä kylmäksi.

15.15 Dashbone
Skatepunkin ja rockin viitoittamalla tiellä mennään, mutta bändin musiikkia ei voi helposti lokeroida mihinkään genreen - tarttuvia kertosäkeitä on kyllä luvassa. Esikois-ep Dielane Lullabies julkaistiin joulukuussa 2012.

16.30 Fumble
Helsinkiläinen melodista punkrockia soittava yhtye perustettiin ensimmäisen kerran 90-luvulla, ja se syntyi uudelleen vuonna 2006. Fumble on omien sanojensa mukaan ”Too tough to die punk rock band from Helsinki Finland”.

17.45 Baton Rogue Morgue
Heavy metallia soittava viisihenkinen bändi tulee Porvoossa. Se on perustettu vuonna 2005. Bändi uusin julkaisu on viime joulukuussa julkaistu Hat Trick -ep.

19.00 Santa Cruz
Vuonna 2007 perustettu Santa Cruz on nuori hard rock -yhtye Helsingistä. Esikuvia ovat muun muassa Guns N’ Roses ja Skid Row. Bändi julkaisi tänä keväänä debyyttialbuminsa Screaming for Adrenaline.

20.15 Reckless Love
Reckless Love on vuonna 2001 perustettu nelihenkinen glam metal -yhtye Kuopiosta. Bändi aloitti uransa soittamalla covereita, mutta ryhtyi sen jälkeen tekemään omaa musiikkia. Kansainvälistäkin huomiota saanut Reckless love julkaisee kolmannen albuminsa syksyllä 2013

Musiikki soi klo 21.30 asti. Kaikki ohjelma on maksutonta ja ikärajatonta.

Kuva: Ville Akseli Juurikkala

Jaa

Viimeksi päivitetty 26.07.2013 14:19