Keskustori.fi

Luulitko, että festarikesä on jo ohi?

Y-festivaali pääsee vasta vauhtiin Näsilinnassa ja jatkuu 18.8. saakka


Järjestäjillä on poikkeuksellisen painavaa asiaa:

"Meillä on ilo ja kunnia järjestää vuoden 2013 Y-festivaali historiallisessa Milavidassa, Näsilinnassa. Y-festivaali on poikkitaiteellinen kaupunkifestivaali. Se esittelee laaja-alaisesti y-sukupolven edustajien taidetta ja kulttuuria.

Viime vuonna ensimmäistä kertaa Näsilinnassa järjestetty tapahtuma keräsi hienosti 3500 kävijää. Tapahtuman järjestää Tampereen Ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän opiskelijoista sekä jo valmistuneista koostuva työryhmä. Suuri kiitos kuuluu myös Olli-Poika Parviaiselle, Vapriikille, Tampereen kaupungin kulttuuripalveluille, Tamk:lle sekä kaikille muille yhteistyökumppaneillemme!

Tamperelaiset taiteen opiskelijat ovat olleet mahdollistamassa monia paikallisia kulttuuritapahtumia. Omasta kokemuksestamme voimme ylpeänä todeta, että Y-festivaali on osaltaan vaikuttanut siihen, että Näsilinna päätettiin remontoida ja ottaa tulevaisuudessa vakituiseen käyttöön.

Näiden iloisien uutisien lisäksi olemme valitettavasti joutuneet kohtaamaan myös ikäviä: Tamk suunnittelee lopettavansa kuvataiteen koulutusohjelman. Otamme tämän vuoden festivaalilla kantaa lakkauttamisuhkaan, haluamme omalla toiminnallamme edistää koulutusohjelman säilymistä. Toivotamme teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi nauttimaan Y-sukupolven tuotoksista 9.–18.8. Näsilinnaan!"

Tapahtuman sivuille

Jaa

Viimeksi päivitetty 12.08.2013 15:17